RSS

Freak Kriek Zero Point Three Feel Free Merry Cherry Beer

IMG_20190810_223354

The Flying Dutchman, Suomi. Alkoholiton olut, 0.3%. Pullo, 0.33l.

Nimihirviöpanimo iskee taas. Flying Dutchmanin oluet ovat olleet melko vaihtelevaista sakkia, osa on ollut oikein oivia ja osa täysin mitäänsanomattomia. Keväämmällä arvioitu matsutake-sieniolut oli varsin hyvä. Vaan miten lentävältä hollantilaiselta onnistuu alkoholiton olut? Kirsikkaoluen luulisi olevan otollinen tyyli ainakin, eli lähtökohdat eivät ole paskimmat.

Käytännössä vaahtoamaton olut – vaahtoa tulee korkeintaan millin luokkaa – on väriltään kirsikkaisen punainen, valoa vasten ehkä jopa ihan lievästi pinkkiin vivahtava. Mehumaisen maukkaan oloinen. Yllättävän miedossa tuoksussa on kirsikkaa, makeutta ja sokerisiiderimäisyyttä yhdistettynä kirsikkalambicmaiseen tuoksuun. Ei paha.

Maku on mukavan voimakas. Sorbettimaisessa rungossa on makeutta ja kirpeyttä. Kirsikkaa toki myös. Kevyt, raikas ja pikemminkin mehu- kuin olutmainen tämä on, mutta ei lainkaan hullumpi tapaus. Alkoholittomuus ei tule maun tai täyteläisyyden kustannuksella, vaan päinvastoin alkoholittomaksi olueksi tässä on yllättävänkin täyteläinen maku.

Alkoholiton ja matala-alkoholinen olut voi olla hyvää. Siitä löytyy muutamia, jos nyt ei ylen monia esimerkkejä suomalaistenkin markettien hyllyiltä. Flying Dutchmanin nimihirviö-kirsikkaolut on yksi kärkipään lisä tähän joukkoon. Tästä on muuten ilmeisesti myös täysin alkoholiton versio Zero Point Zero -nimivariantilla.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 10/08/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Portsari

IMG_20190809_223402

Ruosniemen Panimo, Suomi. Porter, 5.5%. Pullo, 0.33l.

Siitä onkin hyvä tovi kun olemme viimeksi arvioineet Ruosniemen oluita – silloin panimolla oli vielä vanhat, siistit etiketit. Nyt on uudet ja rumat. Ikävä kyllä aikoinaan niin kovin lupaava panimo vaikuttaa himpun verran taantuneen keskisarjalaiseksi, eikä sitä kauan kaipaamaamme valovoimaista lippulaivaolutta ole tullut. Ummikko M, joka on jo aiemmin Portsaria maistanut, toteaa jo etukäteen että ei tästäkään ole siksi.

Lasiin hyvin musta olut – valoa vasten näkyy hiven mahonkista punaa – kaatuu hyvin runsaasti vaahdoten. Vaan onpa etiketin mukaan oluen valmistuksessa käytetty typpeä, mikä selittänee tämän. Poreileva vaahto antaa oluelle epäilyttävän kevyen ulkoisen olemuksen. Pysyväiskerrosta vaahdolla on muutamien millien verran. Tuoksu on ihan kiva: suklainen, kahvinen, paahteinen, makea. Etäisen siirappimainenkin, makeuden alla jopa lievän nahkainen.

Suutuntuma on epämiellyttävän poreileva – typpi, perkele – ja sen alta maistaa tyypillisen, epätyydyttävän divariportterin. Ohut, terävä, kalsea, kitkerän kahvinen maku dominoi, mutta sen lisäksi maussa on omituisen päälle liimatun oloista keinotekoista makeutta, ja aivan selkeää tuhkan ja karrellepalaneisuuden makua. Jokseenkin epämiellyttävä maku.

Pullo lupailee ”typellä täyteläiseksi ja samettiseksi viimeisteltyä portteria”, mutta tässä pullossa ei sitä ole. Pikemminkin höttöistä, ohutta ja ikävää. Kirves, kivi. Kolahdus.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 10/08/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Fluffy Orange Goodness

IMG_20190803_224732

Mustan Virran Panimo, Suomi. Pale ale, 5.2%. Pullo, 0.33l.

Lääkepulloistaan tuttu Mustan Virran Panimo on ilmeisesti lanseerannut Black Brew -nimeä kantavan sarjan, mutta mikä sarjan varsinainen tarkoitus on, sitä emme tiedä. Mutta sen tiedämme, mikä on oluen tarkoitus. Tulla juoduksi. Juokaamme olutta.

Lasiin Fluffy Orange Goodness kaatuu niukasti vaahdoten, eikä se muutaman millin kerros jätä mitään pysyväistä jälkeä oranssinrusehtavan oluen pinnalle. Samea ja roskainen olut tuoksu makean ja aavistuksen kirpeänkin appelsiinimaiselta. Sitruksisuus ja käyneisyys tuo mieleen käymisvaiheessa olevan siman. Vaikea sanoa onko tämä ainakaan täysin hyvä asia. Hiukan hedelmäpyreetäkin tuoksussa on. Jos ei yksiselitteisen hyvä tuoksu, niin ainakin ihan mielenkiintoinen.

Maussakin tuntuu sitruksista appelsiinia, mutta paljon karvaampana kuin tuoksussa. Humalaisuus antaa maulle roskaisan piirteen – paljon sitä valkoista höttöä appelsiinin päällä. Karvaus ei kuitenkaan lyö yli, ja muuten varsin kevyen makuinen Fluffy Orange Goodness on sekä raikas että helppo juotava jos nyt ei kuitenkaan mikään erityisen suuri makuelämys.

Black Brew -sarjan Fluffy Orange Goodness on kevyt, raikas ja helposti nautittava kesäolut. Ei tämä millään saralla mitään mitalisijoja tavoittele, mutta on silti varsin kiva pikku olut. Ja sehän on tarpeeksi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/08/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

CBH ja SOPP 2019

Niin on Ummikoiden kesälomat taas takana, kuten myös olutkesän kaksi huipentumaa, Craft Beer Helsinki ja Suuret Oluet Pienet Panimot Helsinki. Vaikka molemmat edustavat niitä valtavirtaisempia, kasuaaliystävällisimpiä olutfestareita, on niissä kuitenkin aina ollut selkeä painotusero. Niin tänäkin vuonna – vaikka se näkyi vähemmän kuin ennen.

CBH, jonka takana on Humalove-panimo, on aina painottunut kotimaan pienpanimoskenen hiukan pienempiin toimijoihin ja on myös tarjoillut enemmän ulkolaisia panimoita – perinteisesti virolaisia ja puolalaisia. Sama linja jatkui tänä vuonna, joskin useampi CBH:nkin panimo on tänä päivänä hyvin edustettuna PK-seudun marketeissa eivätkä siten ole niin eksoottisia.

SOPP (jonka järjestäjänä puolestaan häärää Lammin Sahti) on taas painottunut pienpanimokentän hiukan isompiin nimiin; se, että Nokian Panimo oli läsnä, kertoo tästä. Toki SOPP:issakin on paljon pienempiä nimiä, erikoisuutena muinaisoluet ja tietenkin sahti.

Toinen painotus on tavannut olla se, että siinä missä SOPP kertoo mikä on tämän hetken kasuaalimpien oluenjuojien suosiossa, on CBH kertonut uusista tuulista suomen olutskenessä. Esim. ennen hapanoluiden nousua kansansuosioon oli niitä kosolti tarjolla CBH:ssa, ja viime kesänä kotimaiset NEIPA:t marssivat vahvasti esiin CBH:ssa, kauan ennen kuin kutakuinkin jokainen panimo ja heidän tätinsä ryhtyi tekemään New England IPA -olutta. SOPP:issa taasen ovat vahvasti olleet edustettuna yhä vieläkin helpommin lähestyttävät perinteiset IPA:t yms. suuremman yleisön suosikit vaikka asiaan vihkiytyneet ovat jo siirtyneet muihin trendeihin. Siinä mielessä molemmissa käynti tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen olutskenen kehitykseen.

Tänä vuonna tämä erotus hämärtyi. SOPP:in tarjonta oli vieläkin aika konservatiivisen varovaisempaa, vaikka sai sieltäkin sekä hapanolutta että NEIPA:aa. CBH:n tarjonta taas tuntui olevan pitkälti samoja tyylejä kuin viime vuonna. Mitään uutta, erityisen jännää ei ollut tarjolla. Selkeä pettymys. Onko nyt vain välivuosi oluttrendeissä, eivätkä harrastajat ja oluenpanijat ole vielä kyllästyneet NEIPA:aan ja Brut IPA:aan sekä jo ties monetta vuotta pinnalla oleviin hapanoluisiin?

Siltikin CBH vei kyllä juomalistapuolella voiton; sieltä löytyi lauantainakin poistumiseen asti mielenkiintoista juotavaa, kun taas SOPP:issa loppuillasta tuntui ettei millään tahtonut löytyä mitään makunystyröitä kutkuttavaa.

IMG_20190706_130044_078

Järjestelypuolella Rautatientorilta Kaisaniemen puistoon siirtynyt SOPP vei voiton. Uusi paikka mahdollisti isomman ja siten väljemmän alueen, ja yhden välivuoden jälkeen erilliselle alueelle palannut VIP/pöytävarausalue oli katettuna oikein mukava vaikka elohopea kipusi reilusti yli 30 asteen ja aurinko porotti käytännössä pilvettömältä taivaalta. Vanhalla paikalla ollut CBH oli ahtaampi, muttei liiallisuuksiin asti.

Jos kelit hellivät melkeinpä liikaa SOPP:issa, niin CBH:ssa tilanne oli päinvastainen. Pitkä ja rankka kaatosade iltapäivällä (ks. allaoleva kuva sateen aiheuttamasta tiiviistä tunnelmasta!) uhkasi tuhota olutnautintomme ja ehdimmekin jo poistua alueelta hetkeksi. Sää kuitenkin selkeni illaksi, ja Ummikot päättivät uhrata toiset sisäänpääsymaksut ja palata alueelle. Kannatti kyllä, sillä kesken jäänyt festarointi olisi jättänyt harmituksen, ja moni ihan kiva olut jäänyt maistamatta. Täytyy tässäkin mainita se, että toisin kuin CBH:ssa on SOPP:issa myös panimoiden tiskialueet katettuja, joten kaatosateessakin olisi sietänyt börstää hörppiä.

IMG_20190706_144237__01

SOPP oli myös petrannut ruokapuolella. Jo pari vuotta CBH:ssa on ollut mukavasti street foodia ja muuta kunnon purtavaa tarjolla, ja nyt kertaheitolla SOPP veti kohtalaisen monipuolisella ruokakattauksella rinnalle.

Kumpi siis veti pidemmän korren? Paha mennä vertailemaan, mutta kyllä SOPP:in omalle porukalle varattu pöytä, aurinkoinen keli, väljempi alue ja oman olutporukan hyvähuono seura (jonka takia SOPPin kuvaaminen jäi vähänlaiseksi eli olemattomaksi, mutta alla sen sijaan kuva Ummikko N:n hienosta festarihatusta!) tekivät siitä lauantaista mukavemman. CBH:n tänä vuonna yllättävän tuttu tarjonta oli pienoinen pettymys.

IMG_20190726_121554__01

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/08/2019 Kategoria/t: Tapahtumat

 

Avainsanat: ,

James Savuolut

result_1564775002087

Koskipanimo, Suomi. Savuolut, 5.2%. Pullo, 0.33l.

Viimeinen kesälomalla Plevnasta ostettu olut, entuudestaan tuttu James-savuolut. Tämä olut, kuten moni muukin Plevnan/Koskipanimon ”klassikoista” on saanut nimensä Finlaysonin alueen historiasta, jossa panimoravintola sijaitsee. James on itse THE Mr. Finlayson, mies joka perusti kuuluisan tehtaan. Liekö ollut höyrypää kun sai savuoluen nimikko-oluekseen?

Lasiin James kaatuu niukasti vaahdoten. Pysyväiskerros on ohut halo lasin reunalla. Väriltään olut on tumma, tervaisen ruskea ja vähän punertava. Sameaksi olutta ei voi sanoa… mutta ehkä savuiseksi? Tuoksu ainakin on. Kyllähän tämä selkeästi vie ajatukset sinne savuoluiden mekkaan eli Bambergiin. Hiukan pekonista, rasvaista ja hyvin kuivan savuista tämä on. Mallikas tuoksu, jonka tervainen juonne on varsin sopiva suomalaiselle savuoluelle.

Hapokkaan suutuntuman alta paljastuu ehkä aavistuksen kevyt mutta aivan pätevä savuolut, jossa sisupastillimaisen tervaiset sävyt tekevät pesäeroa Bambergin klassikkotyyliin. Muuten tässä on kaikki klassisen saksalaistyyppisen, hiukan tummemman savulagerin ominaispiirteet: savua, kuivaa nahkaa ja makeaa mallasta. Tämä ei maistu siltä, että olisi lähdetty yrittämään mitään radikaalia uutta, vaan tekemään pätevä perusversio klassisesta tyylistä. Sellaisena James on oikein hyvä esimerkki kotimaisesta oluenpanotaidosta.

Ei Jamesilla tosiaan ihan Bambergiin asti lähdetä lesoomaan, mutta ihan mallikas savuolut tämä kuitenkin on. Jos Plevnan Pils heittikin epäilyksen varjon, niin wanha cunnon James pesee sen pois.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/08/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Plevna Pils

result_1563564578526

Koskipanimo, Suomi. Pilsner, 4.7%. Pullo, 0.33l.

Plevnasta ostettujen oluiden arviointi jatkuu, ja edellisen tapaan pysyttelemme nyt klassisten keskieurooppalaisten oluiden parissa. Saksasta siirrymme askeleen itään, ja nyt on vuorossa siis Plevnan eli Koskipanimon näkemys pilsneristä.

Haalean ja hailakan, tekisi jopa mieli sanoa värittömän kullakeltainen ja täysin kirkas olut kaatuu lasiin vaahtoamatta oikeastaan lain. Juoman reunoille jää aivan pieni aavistus vaahdosta. Tuoksu on perinteisen kirkkaan, suodatetun pilsnerin: puhdas, keveä, rapsakka, maltainen. Ilmiselvästi Plevna on lähtenyt tekemään klassista pilsneriä niin kuin se tänä päivänä tunnetaan Suomessa ja maailmalla – suodattamattomat Pilsner Urquellit yms. kun ovat poikkeuksia tyylin kokonaiskuvaa katsoessa.

Jos ulkoisesti olut lupaileekin klassista pilsneriä, niin ikävä kyllä maku tuottaa pettymyksen. Plevnan pilsner maistuu lähinnä lämmenneeltä ja väljähtäneeltä, vaikka se ei olisikaan ehtinyt lämmetä. Maussa on todella ikävää rokkamaisuutta, joka syö raikasta rapsakkuutta ja tekee oluesta väärällä tavalla heinäisen makuisen. Maku on ummehtunut ja aavistuksen kitkerä, ei katkeroinen. Jälkimaussa runko taittuu vetiseen metallisuuteen.

Kaikki iskevät kirveen joskus kiveen. Koskipanimon pilsner on ikävä kyllä tämän yleensä laadukkaan tamperelaispanimon hutihetki. Panimon pilsner on ikävä kyllä varsin heikko esitys.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 19/07/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Plevna Weizenbock

IMG_20190718_231340

Koskipanimo, Suomi. Weizenbock, 7.5%. Pullo, 0.33l.

Koskipanimon eli Plevnan panimokaupasta ostettujen oluiden arviointi jatkuu. Nyt on vuorossa palkintojakin voittanut Plevnan Weizenbock, joka on Ummikoille entuudestaan tuttu ja ainakin aiemmin hyväksi todettu. Ja miksikäs ei, onhan nimittäin saksalaistyylinen olut yksi Koskipanimon vahvuuksista.

Lasiin Plevnan vehnäbock kaatuu niukasti vaahdoten, eikä pysyväiskerrosta ole käytännössä lainkaan. Väriltään samea olut on oranssinen ja meripihkainen, lämpimän täyteläinen ja varsin miellyttävä. Tuoksussa on vahvana ylikypsää, makeaa banaania, neilikkaa (ja muitakin mausteita), hiivaa ja taikinamaisuutta – kuin banaanikakkutaikina. Oikein oiva tuoksu. Ulkoisesti siis jokseenkin vakuuttava esitys.

Maussa tuntee ensiksi pehmeän makeuden, jossa banaanisuus ei ole yhtä korostunutta kuin tuoksussa. Vaahtobanaanin sijasta tulee pikemminkin mieleen banaanitoffee. Yllättävän kevyesti hapotetun oluen suutuntuma on samettinen ja täyteläinen. Bockmaisia piirteitä oluesta ei ihan ylen määrin löydy, painotus on kyllä selkeästi astetta tummemman vehnäoluen. Maltaisuutta on hyvin maltillisesti, eikä bockille/doppelbockille ominaista leipäisyyttä löydy käytännössä lainkaan. Ei sinänsä haittaa, sillä vehnäoluena tämä on oikein hyvä jos nyt ei suoranaisesti loistava.

Koskipanimo, kuten muutama muukin kotimainen panimo, taitaa perinteisten manner-eurooppalaisten oluiden panemisen jalon taidon. Vehnäbockillaan Koskipanimo todistaa väitteen todeksi: harva suomalainen vehnäolut on niin laadukas, että se kilpailee saksalaisten kanssa. Plevnan Weizenbock tekee niin melkein tasavertaisena kilpakumppanina.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 18/07/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,