RSS

Delirium Deliria 2020

IMG_20200328_220924

Brouwerij Huyghe, Belgia. Belgityylinen vaalea ale, 8.5%. Pullo, 0.75l.

Eilisen Delirium Tremensin kylkeen Deliria-variantti: tämä kerran vuodessa pantu olut valmistetaan naistenpäivän kunniaksi, ja ilmeisesti valmistajina on vain naisia. Tokkopa vaikuttaa makuun, mutta ihan kiva konsepti. Mutta eipä tämä ole ainoa tavallisuudesta poikkeava asia oluessa: sen valmistuksessa on käytetty myös maissia, riisiä ja kauraa. Epätavallista – ja näiden voisi olettaa vaikuttavan makuun!

Ulkoisesti Deliria on pitkälti Tremensin kaltainen: niukkaa vaahtoa, pysyväiskerros epätasainen ja hiivainen. Väri olkinen ja samea, mutta selkeästi kalpeampi kuin Tremensillä. Tuoksukin on kalpeampi, hiivaisempi ja aavistuksen samppanjamaisempi, jopa siiderimäisempi kuivalla tavalla. Pientä Savanna Dry -tyyppistä karvasta, melkein kirsikkaista tuoksua tässä on. Pääpiirteittäin kuitenkin samaan vaalean belgioluen kastiin tämä kuuluu Tremensin kanssa. Oikein oiva tuoksu.

Tässäkin on hapokas ja kuohkea suutuntuma, joka alkuun peittää makua tehokkaasti alleen. Esiin nousee kuitenkin nopeasti kuivan samppanjamaiset piirteet keihäänkärkenä, sitten todella kuivaa olkisuutta, ja kuivan siiderimäistä omenaa. Pirskahtelevampana tämähän voisi melkein olla kuohuviinin korvike! Jälkimaussa tuntuu selvästi hapertuneen kuiva, puumainen hiivaisuus. Vertailuna Tremensiin tämä on aavistuksen kevyempi, aavistuksen kuivempi eikä yhtä viinainen – vaikka yhtä vahva onkin – ja aivan yhtä hyvä. Vaikea sanoa mikä rooli riisillä, mikä rooli maissilla jne. on, mutta selkeästi ovat vaikuttaneet makuun. Eivätkä ainakaan negatiivisesti!

Vaihtoehtoisena tulkintana Delirium Tremensistä Delirium Deliria vuosimallia 2020 on erittäin kelvollinen ja tutustumisen arvoinen olut. Ehdoton suositus tällekin meiltä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 29/03/2020 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , , ,

Delirium Tremens

IMG_20200327_230745

Brouwerij Huyghe, Belgia. Belgityylinen vaalea ale, 8.5%. Pullo, 0.75l.

Alkoihin on tullut pariakin eri Huyghen Delirium-sarjan olutta erittäin näteissä 0.75l isoissa pulloissa. Totta kai Ummikot nappasivat parit ikävää karkottamaan näinä aikoina. Delirium-oluissahan on kaksi tuotemerkinomaista ominaisuutta: vaaleanpunainen elefantti ja keraamisen näköinen pullo (eli lasipullo jossa on savenkaltainen päällyste). Delirium Tremens on Delirium-oluiden lippulaiva, joten toki arvioimme sen ensin.

Lasiin belgiklassikko kaatuu niukasti vaahdoten. Pysyväiskerros on niukka, epätasainen ja orgaanisen hiivainen. Väriltään olut on samean oljenkeltainen, lämmin ja rustiikkinen. Tuoksu on hurmaava: jossain makean saisonin ja belgityylisen witbierin holleilla. Makea, heinäinen, hedelmäinen, hennon appelsiininen, hiukan banaaninen. Todella raikas, täyteläinen ja mehuisa, houkutteleva tuoksu.

Suutuntuma on pirskahtelevan hapokas ja kuohkea. ”Maistuu belgiltä”, tuumasi toinen Ummikoista ja oli kyllä täysin oikeassa: juuri tältä vaalean belgialen tulee maistua. Tässä on kuivaa heinäisyyttä tai peräti olkisuutta, hedelmää, maltaisuutta, puumaista humalaa, sopivasti hiivaisuutta ja ripaus viinaisuutta – ei yllättävää ottaen huomioon oluen vahvuuden. Perinteisten oluttyylien hiivaista, hapanjuureen tehtyä leipäisyyttä tästä löytyy kosolti… sitä samaa, mitä voi aistia monesta perinteisestä oluttyylistä aina sahdista vahvoihin belgi- ja brittioluisiin, vaikka makuprofiilit muuten varsin erilaisia ovatkin. Varsin miellyttävä oluthan tämä kaikin puolin on, jos nyt ei kuitenkaan välttämättä paras vaalea belgiale kautta aikain. Sillä saralla riittääkin kovia kilpakumppaneita!

Belgioluista löytyy varmasti enemmän klassikkoja ja ikonisia oluita kuin missään muussa tyylissä – ainakin maan kokoon suhteutettuna. Delirium Tremens ansaitsee paikkansa klassikkojen joukossa sekä pullonsa hauskan, erottuvan ulkonäön takia, että sisällön laadun. Erinomainen olut.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/03/2020 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , , ,

Funeralopolis

IMG_20200320_230114

Laugar Brewery, Espanja. Russian imperial stout, 10%. Pullo, 0.33l.

Nyt soi tuomio yllä maan, hautajaissaatossa kaupungit vajoavat kuolemaan, kun koronakello raikaa, kuolon viikatteen tummaa taikaa. Juuri niin, Ummikotkin ovat eristäytyneet Ummikkovuorelle julistamaan tuomiota, tällä kertaa vuorossa bändiaiheinen Doom Series -sarjan Funeralopolis-olut: kunnianosoitus rankan psykedeliadoomin isolle nimelle Electric Wizardille.

Kymppivolttinen imperial. Kyllähän sen tietää millainen se on: hyvin niukasti vaahtoava, vailla pysyväiskerrosta, väriltään musta. Vähän tammista punaa valoa vasten. Kaatovaiheessa oli selkeää punaa oluessa, lasissa sitten synkkää kuin olutravintolan myyntitilastot tänä iltana. Tuoksu on tuhti, mausteinen ja makea: kahvia, kanelipullaa, suklaata, vaniljaa. Tulee mieleen Arnold’sin Spinnyt! Valmistuksessa onkin käytetty sekä tonkapapuja että etiopialaista kahvia, minkä huomaa tuoksusta. Mahtava tuoksu oluelle, jolle meillä on kovat odotukset: kaveripiirin keskiarvo tälle Untappedissa on kunnioitettavat 4.2. Ja kyllähän meillä on kavereita jotka hyvää olutta juovat.

Ja onhan tämä aivan älyttömän hyvä. Aluksi makuhuomiot ovat pitkälti samat kuin tuoksussa, mutta lähtevät nopeasti kehittymään isosti. Esiin nousee selkeä tuorelakumainen piirre, ja brittmäistä kuivaa, puumaista humalaa. Jälkimakuun taittuessa maku kehittyy komeasti kohti keskitummaa kahvisuutta. Tummuus, makeus ja vanilja yhdistyvät välillä jopa kookosmaiseksi, kun taas välillä olut maistuu aivan samalta kuin jo mainittu Spinny ja kahvi. Tuntuu oikeastaan siltä, että jokainen hörppäisy paljastaa jotain uutta Funeralopoliksesta. Nyt se maistuukin tummalta kaakaokahvilta. Vähän aikaa kun suussa pyörittelee niin löytääkin jopa tynnyrikypsytyksen kaltaisia piirteitä.

Kyllä, tämä on aivan todella hyvä olut – raskas, monipuolinen, vaativa, hitaasti salansa paljastava, siihen uhratun ajan rikkaasti palkitseva.

Funeralopolis on modernin imperial stoutin saralla kärkijoukkoa. Se ei ole itsetarkoituksellisen tuhti tai överi, vaan juuri sopivan stydi, keskittyen överiyden sijasta kompleksisuuteen ja maun kehitykseen. Ehdottomasti perehtymisen arvoinen olut. Seuraavalla tutkimusmatkalla autiomaahan Ummikoiden pitääkin hakea pari pulloa tätä kypsymään rauhassa parempina aikoina nautittavaksi.

Ja on muuten maailman paras bändiolut.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 21/03/2020 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , ,

All Cats Are Gray In The Dark

Fat Orange Cat Brew Company, Yhdysvallat. White stout, 7.2%. Tölkki, 0.473l.

White stout on näitä viime aikoina enemmän päätään esiin nostaneita genrejä: ilmeisesti stoutmaltaasta tehtyä vaaleaa olutta. Eipä se nyt mielestämme oluesta yksin stoutia tee, mutta onhan tasapaino oltava: black IPA on saanut nurinkurisen vastinparinsa. Toistaiseksi white stout tyylinä on ollut hyvinkin köykäinen, yhtään edes semihyvää ei toistaiseksi ole tullut vastaan. Olisiko tässä se eka?

Lasiin All Cats Are Gray In The Dark kaatuu samean oranssinruskeana, kuten white stoutit usein tapaavat. Roskaa on paljon, mutta vaahtoa ei sen paremmin kaatovaiheessa kuin oluen pinnalla ole kuin ihan vähän. Tuoksussa on kylmäuutettua kahvia, vaniljaa, vähän suklaata ja etäistä tupakkaisuutta. Kyllä tässä vähän stoutmaisuutta on, sellaista maitoisan makeaa Sam Smithin Organic Chocolate Stout -vibaa vaaleampana. Tuoksu lupailee ihan hyvää!

All Catsin suutuntuma on paksu ja lihaisa. Maussa on pientä rokkaisuutta makeuden sijasta, mikä tekee siitä tuoksua heikomman. Tuntuu vähän edellämainitun Sam Smithin suklaastoutin ja kuraveden sekoitukselta. Suklaisuutta on, vaniljaakin, ja hiukan karamellin tai toffeen sävyjä, mutta jotenkin maku loppuu kesken ja valuu rokkamaiseen tylsyyteen, jossa kylmäuutettu kahvi nostaa päätään ikävän kitkeränä. Jälkimaku tuntuu siltä kuin olisi vahingossa suihkuttanut deodoranttia tai hajuvettä suuhun.

All Cats lienee heittämällä paras maistamamme white stout, mikä ei kyllä sano yhtikäs mitään. Melko keskinkertainen olut noin yleisesti ottaen, lupausta osoittaa mutta ihan onnistuneesti alkanut maku typistyy ikävästi loppua kohden.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/02/2020 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Blind Harlequin

Sori Brewing, Viro. Imperial oatmeal stout, 11.2%. Pullo, 0.33l.

Eilisestä liennytetään vahvuuksia vähän: tänään ”vain” 11.2% volttinen. Sori on aina taitanut tummien ja vahvojen teon – gorillasarja jo sen todistaa – joten tätä kohtaan on odotukset tapissa.

Lasiin kaatuu mustaa nestettä, joka vaahtoaa niukasti. Vähä vaahto on tummanruskeaa, ja katoaa oluen pinnalta nopeasti jättäen vain ohuen reunuksen. Tuoksu on viinainen, tumma, suklainen ja – sanomattakin selvä – todella stydi. Blind Harlequin on kypsytetty XO-konjakkitynnyreissä, ja sen kyllä huomaa jo tuoksusta. Tuhti mutta miellyttävä.

Makukin on tuhti – ja viinainen. Nielussa rupeaa polttelemaan jo ennen kuin ensimmäinen kulaus ehtii sinne! Konjakin piirteet yhdistyvät erittäin tummaan ja makeaan maltaisuuteen melkein portviinimäisellä tavalla. Myös suklaisuutta löytyy, kuin todella, todella tummasta ja makeuttamattomasta suklaasta tehtyä moussea. Joskus tynnyrikypsytetyissä oluissa tynnyrikypsytys peittää alleen kaikki muut piirteet, mutta tämän harlekiinin tapauksessa näin ei ole käynyt: selkeitä modernin imperial stoutin piirteitä on makujen kavalkadista helppo poimia. Ei ehkä ihan parasta vahvaa ja tummaa Soria, mutta kaikin puolin juomisen arvoinen olut.

Suomen paras expat-panimo Sori todistaa Blind Harlequinilla taas osaamisensa. Ei ole mikään vähäpätöinen temppu tehdä barrel aged -olut jossa viinaiset – tässä tapauksessa konjakin – piirteet ovat niin hyvin tasapainossa imperial stoutin piirteiden kanssa. Kumpikaan puolisko kokonaisuudesta ei dominoi liikaa, vaan löytävät miellyttävän tasapainon tässä tuhdissa oluessa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 27/01/2020 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , , , ,

Toasted Maple Stout

Lervig, Norja. Imperial stout, 12%. Tölkki, 0.33l.

Tummaa ja tuhtia, sitä on luvassa nyt: nimestä ja vahvuudesta päätellen norjalainen, yleensä ihan pätevää olutta tehnyt Lervig on hypännyt mukaan jenkkityylisten, ylimakeiden ja raskaiden, vahvojen tummien maailmaan. Noh, mikäs siinä! Vaativa mutta parhaimmillaan erittäin nautinnollinen tyyli.

Toasted Maple Stout kaatuu lasiin oikeaoppisen niukasti vaahdoten. Pysyväiskerrosta ei ole, ja kaatovaiheessakin tulee vain millin kokoluokkaa oleva, nopeasti katoava tummahko vaahtokerros. Väriltään olut on musta. Tuoksu on tumma, väkevä, vaahterasiirappimainen, tahmea, mallaslimppumainen… no, mitäs näitä yleisiä sanoja kuvailemaan tämän tyylisiä oluita on. Erittäin miellyttävä tuoksu, jossa on ihanteellista tasapainoa näinkin vahvalle oluelle: makeuden vastinparina on maltainen tummuus.

Maussa tasapainosta ei ole jälkeäkään. Rungossa tuntuu sokeria, makeutta, siirappia, sokeria, vähän lisää makeutta ja vielä ripaus vaahterasiirappia. Tummia, paahdettuja, maltaisia tai leipäisiä sävyjä ei löydy ennen kuin maku on jo taittumassa jälkimakuun, ja silloinkin vain ohimennen. Valmistusaineena ollutta vaniljaa ei liiemmin maista. Onhan tämä ihan hyvä olut, eikä voimakkuudestaan huolimatta makeus mene ällöksi, paitsi vähän… mutta samalla melko yksioikoinen, samalla tavalla kuin monet muut tämän tyylin edustajat. Toisin kuin vaikkapa hyvä barley wine, ei tässä maku kehity oikein mihinkään suuntaan, vaan lätkäisee kaikki korttinsa kerralla tiskiin. Ainoa merkittävä kehitys lasin huvetessa on kurkkun nouseva viinainen polttelu ja pienoinen melassisuuden vivahteen kehittyminen runkoon.

Sarjassa vahva, raskas, tuhti ja hullun makea on Lervigin Toasted Maple Stout ihan hyvä rivipelaaja. Ei tämä nykyisin ehkä vähän ylitarjonnastakin kärsivän tyylisuuntauksen sisällä parhaimmistoa ole, muttei myöskään heikointa osastoa. Tasaisen nautittavaa keskikastia, jossa on hyvää makua muttei aivan tarpeeksi kompleksisuutta.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 27/01/2020 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Cheers From Suvisaaristo

IMG_20200118_230056

Espoon Oma Panimo, Suomi. Saison, 5.5%. Pullo, 0.5l.

Tähän se Fingerporivitsi Suvisaariston munasta.

Koska elämme ikuisen syksyn talvessa, lienee vain sopivaa nauttia yleensä syksyllä erityisesti maistuvasta oluttyylistä eli saisonista – tosin yleensä saison maistuu henkisesti parhaalta syysauringon viimeisissä lämpimissä säteissa, ei ikuisen sadesyksyn pimeässä Mordorissa. No, jospa Suvisaaristo toisi vähän rustiikkista aurinkoa ankeuteen?

Mukavan höttöisesti muttei liiallisesti vaahtoava Cheers From Suvisaaristo on väriltään mallia huolestuttava pissi: oranssinpunertavankeltainen ja samea. Että jos outputtina on tämmöistä, niin lääkäriin. Inputtina ihan kivan värinen kuitenkin, punertavat sävyt kertonevat valmistuksessa käytetyistä vadelmista ja mustaviinimarjoista. Pysyväinen vaahtokerros on nätti, vähän saippuamainen n. puolen sentin, sentin kruunu. Tuoksussa on pohjalla saisonin heinäistä kuivuutta jopa lievän hernemäisenä, päällä tuntuvasti vadelmaa (muttei ylen makeana) ja ohimennen vähän sitä mustaviinimarjaakin. Varsin kiva tuoksu.

Erittäin höttöinen suutuntuma peittää alleen kaikki maut suorastaan liiankin tehokkaasti. Alkuun olut ei maistu muulta kuin vaahdolta ja poreilulta. Pikkuhiljaa alta paljastuu vadelmaisuutta, pikemminkin karvaana kuin makeana – vattua, ei viljeltyä vadelmaa. Saisonmaisuutta löytyy alta kuivatun heinäisenä, hiukan kasvottomana. Yllättävää kyllä, höttöisyys ja vadelma yhdistyvät jälkimaussa jopa hiukan lakumaiseen makuun, kuin lakritsimarenki. Suvisaariston maun suurin ongelma on sen vaimeus ja hentous; jos sitä ei jää etsimään, menee se kokonaan ohi. Harmi, sillä tässä olisi oikeasti potentiaalia vaikka mihin.

Tähän mennessä hyvin vaatimattomiin tuloksiin yltänyt Espoon Oma Panimo ei tällä oluella vielä pankkia räjäytä, mutta selkeä askel oikeaan suuntaan tämä on. Suvisaaristossa on paljon puutteita ja siinä on parantamisen varaa, mutta siinä on myös selkeästi oikein tehtyjä asioita. Vadelma on hyvä lisä saisoniin, etenkin kun se ei ole sokeroidun makeaa, kertoen siitä että panimolla on ollut hyvää visiota tätä tehdessä. Harmillisesti Suvisaaristo jää vähän puolitiehen, mutta on se paljon parempi kuin heti alkutaipaleella kyrvähtäminen.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 19/01/2020 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,