RSS

Pearl Jet

aviary-image-1526155086862

Marston’s Brewery, Englanti. Stout, 4.5%. Pullo, 0.5l.

Etiketin mukaan tämä olut on ”nyökkäys oyster stoutien suuntaan” (mistä nimikin oletettavasti tulee), mutta ei sisällä osteria eli ei siis ole oikea oyster stout. Tosin, eipä kaikissa sillä nimellä markkinoiduissa oluissa taida osteria olla, kun taas toisissa on. No, oli miten oli.

Kaatovaiheessa Pearl Jet vaahtoaa hyvin niukasti tumman ruskeaa vaahtoa, joka katoaa täysin alta aikayksikön, jättäen oluen hyvin alastomana lasiin. Alastomana ja mustana. Valoa vasten näkyy tumman, tumman rubiinista väriä, mutta muuten tämä olut on kyllä hyvin musta. Tuoksu on melko laimea ja kylmä, jopa vähän kalsea. Ripaus guinnessmaista sävyä tuoksussa on, kuten myös colaa, laihaa kahvinlirua ja ihan pieni ripaus suolavettä. Pikkuhiljaa nousee esiin suolaista makeutta. Ei kovin innostava tuoksu.

Maku on melko ohut, muttei varsinaisesti vetinen. Silti runko kaipaisi kyllä lisää tanakkuutta. Suolainen makeus on esillä maussa, kuten myös colamaisuus ja laiha kahvisuus. Maku on kuivanpuoleinen ja suutuntuma hiukan kuivaava, mutta tässäkin rungon ohuus pettää oluen. Jälkimaku on laimean suolainen ja tahmea.

Pearl Jet ei ole varsinaisen huono, mutta mitäänsanomaton se on. Tuhdimpana ja täyteläisempänä tästä voisi olla joksikin, mutta näin kevyenä ja ohuena se on taas yksi melko yhdentekevä ja kasvoton keskinkertaisuus.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 12/05/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Heili & Whitespace

bmd

Heili: Honkavuoren Panimo, Suomi. Vehnäolut, 6.6%. Pullo, 0.33l.
Whitespace: Monkey Monk, Belgia. Witbier, 4.6%. Pullo, 0.33l.

Vehnäoluiden beer-off! Kaapista löytyi kaksi vastikään vanhaksi mennyttä vehnäolutta, joten maistellaan ne pois ennen kuin menevät pahaksi. Honkavuori on vanha tuttu joka ei toistaiseksi ole suuremmin viisareita väräyttänyt suuntaan tahi toiseen, kun taas ulkolainen Monkey Monk on ihan uusi tuttavuus. Voisi varmaan sanoa että belgipanimolla on kotikenttäetu, kun tekevät oman maansa oluttyyliä, kun taas Honkavuori on altavastaajana koska kotimainen vehnäolut on usein aika köykäistä. Katsotaan miten käy!

Whitespace kaatuu lasiin runsaasti vaahdoten pitkäkestoista, höttöistä, saippuamaista vaahtoa. Pysyväiskerroskin on senttien mittainen. Heili puolestaan ei vaahtoa oikeastaan lain, ja pysyväiskerroksesta on turha puhua. Myös väreiltään oluet ovat tyystin erilaisia: Whitespace on hailakka, olkisen ja banaanisen keltainen. Heili puolestaan ruskea, kuparinen, jopa punertava.

Heilin tuoksu on jännä: hiivainen, leipäinen maltaisuus dominoi enemmän kuin vehnäoluen tyypilliset makeat, banaanimaiset sävyt. Niitäkin löytyy, mutta sivutuoksuna maltaisuudelle ja kevyelle mausteisuudelle. Oikeastaan aika hyvä tuoksu, vaikkakin tyylille epäominainen. Whitespace puolestaan on aavistuksen samea, melko kuiva, heinäinen ja selkeästi saisonmainen tuoksussaan. Untapped luokittelee Whitespacen hefeweizeniksi, mutta tuoksu ainakin on selkeästi witbiermäisempi.

Maultaan Whitespace kallistuu myös selkeästi enemmän witbierin suuntaan kuin hefeweizenin: makeahko mutta olkinen, mausteinen ja syysmäisen kuivaheinäinen. Whitespace ei ole Hoegaardenin koulukunnan raikas witbier, vaan saisonille sukua olevan kuivan heinäinen. Ei kuitenkaan mikään tunkkainen tai latomainen, vaan pikemminkin rapsakan ja ihan vähän kirpeän, ehkä jopa happaman, syysmäinen. Ei tässä tyylissä ja lähestymistavassa mikään täysin ainutlaatuinen olut, mutta ihan mallikelpoinen lajinsa edustaja.

Heili taasen jatkaa makuun tuoksun mielenkiintoisia piirteitä. Tässä on jopa kevyempään belgialeen viittaavaa lievän appelsiinille vivahtavaa leipäistä maltaisuutta josta löytyy sekä hiivaisuutta että kevyttä mausteisuutta. Ihan hirveästi vehnäoluelle tyypillisiä makuja tästä ei löydy, ei sen paremmin baijerilaistyylisen hefeweizenin kuin belgialaisen witbierin. Alkoholi maistuu vähän ikävästi läpi, muuten tässä ei oikeastaan mitään kritisoitavaa ole. Hyvin epävehnäolutmainen makumaailma, mutta eipä se mikään automaattisesti huono juttu ole, kun maku kuitenkin on hyvä.

Vehnäoluiden beer-off päätyy hyvin tasaiseen lopputulokseen: kaksi hyvää olutta, toinen tyylinsä perinteille uskollinen ja toinen kaikkea muuta. Tässä valossa voisi ehkä ojentaa voittajan laakeriseppeleen Honkavuorelle ja Heilille, sillä heidän vehnäoluensa on sekä rohkeasti vähän kokeilevampi että hyvä. Whitespace on vain hyvä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 11/05/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Mufloni Stout

aviary-image-1525895274183

Panimo Beer Hunters, Suomi. Stout, 4.5%. Pullo, 0.33l.

Kinkkisessä (entisen) markettirajan alle menevien tummien lajissa kotimainen Beer Hunters eli Mufloni on onnistunut keskivertoa paremmin, joskaan mitään tummien oluiden klassikoita tältä osastolta ei heiltä(kään) ole tullut. Muutama kohtalainen onnistuminen silti, joten sikäli jopa odotamme jotakin tältä oluelta, etenkin kun se on saanut hyvän tovin kypsyä kaapissa.

Lasiin Muflonin Stout kaatuu melko runsaasti vaahdoten höttöistä, ilmavaa, kuohkeaa ja äänekkästi poreilevaa, tumman mokkaisaa vaahtoa. Pysyväiskerros on melko runsas. Olut itsessään on väriltään musta, edes valoa vasten ei juuri muita värejä löydy.

Tuoksu on melko makea, suklainen, kahvinen ja miellyttävän runsas – mutta ehken aavistuksen tylsä kuitenkin. Onhan näitä samaan profiiliin sopivia tullut vastaan ennen, ja parempina.

Ikävä kyllä tässä ei ole yksi Muflonin parhaista oluista: maku on terävä ja ohutkin. Päällimmäisenä rungossa on yli-imelää, kitkerää mustaviinimarjaista tummaa makeutta, melkein kuin joku ohut marmeladi jossa on liikaa sokeria. Terävän mustaviinimarjaisuuden alta löytyy ohuelti mutta epämiellyttävästi pohjaan palanutta kahvia ja ihan ohimenevä ripaus suklaisuutta. Jälkimaussa tämä suklaisuuden häivähdys on ihan mukavaa, mutta se ei ikinä pääse epämiellyttävän kitkeryyden varjosta täysin ja katoaa liian nopeasti.

Muflonin Stout on ikävä kyllä tämän usein hyvin laadukkaita oluita tekevän porilaispanimon heikoimpia tuotoksia – pelottavan lähellä pohjanoteerausta.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 09/05/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Blackfriar

nor

Inveralmond Brewery, Skotlanti. Scottish ale/wee heavy, 7.0%. Pullo, 0.5l.

Nyt vuorossa on entuudestaan tuttu skottilainen Blackfriar, joka on itse asiassa käyty läpi pikaisessa arviossa jo jokunen vuosi sitten. Nyt sitten vähän kunnollisempi arvio.

Vaahtoa ei kaatovaiheessa erityisemmin ole, eikä pysyväiskerrostakaan ole kuin ohutta utua oluen pinnalla ja vähän kerrostumaa reunoilla. Väriltään olut on samean, hiekkaisan ruskea ja ripauksen meripihkan, pronssin ja kuparin sävyinen. Tuoksu on yllättävän alkoholinen melko epämiellyttävällä tavalla, tumman maltainen ja hedelmäinen sekä aika rehevä, maanläheinen. Ikävä kyllä viinamainen pistävä alkoholisuus pilaa tuoksun käytännössä kokonaan. Tuoksuu jallulle, mikä on hyvä vain jallussa.

Kuohkean paksun suutuntuman omaavassa maussa ei onneksi ole alkoholia ollenkaan samoissa mitoissa kuin tuoksussa. Päinvastoin, maku on jopa miellyttävän vähäviinainen ja korostaa leipäisiä, makeita ja maltaisia piirteitä. Kuin sokeriliemessä uitettu mallaslimpun kantapala. Myös ripaus tumman hedelmäistä, ylikypsää juonnetta tuntuu selvästi, ja oluen lämmetessä banaanitoffeen maku nousee esiin voimakkaasti; Ripaus puumaista pähkinää tuo vähän vastapainoa makeille sävyille. Itse asiassa maku on huomattavasti parempi kuin mitä aiemmassa arviossa annoimme ymmärtää – tosin, myönnettävä on että skottialejen ylikypsän, makean maltainen maku on melko vaativa ja myös sellainen jonka oppimiseen Ummikoiltakin meni hetki.

Sokerisen maltaisen Blackfriarin jälkimaussa makeus korostuu, haihtuen hitaasti tyhjyyteen. Humalasta on turha puhua tämän oluen maussa.

Toisella maistamisella ja kehittyneillä makumieltymyksillä Blackfriar paljastuukin muistikuvia huomattavasti paremmaksi olueksi. Skottilaisten alejen saralla tämä ei kyllä ole ihan kärkeä, mutta hyvä perusolut jollaiseen on hyvä turvautua silloin kun haluaa juuri tätä skottialejen maltaisen makeaa makumaailmaa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 22/04/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Arctic Stout

aviary-image-1524254447781

Tornion Panimo, Suomi. Stout, 4.2%. Pullo, 0.33l.

Vanhentuneiden tyhjentämistä kaapista – tämä olut sai tosin ihan tarkoituksella olla yli parasta ennen -päiväyksen kaapissa, sillä se on tummille yleensä vain hyväksi ja yleensä alle vanhankin markettivahvuuden rajan olevat tummat tarvitsevat kaiken mahdollisen avun. Että semmoisia.

Mennyt päiväys näkyy ainakin kaatovaiheessa: vaahtoa tulee runsaasti, se on höttöistä ja aggressiivista, ja pitkäkestoista. Saippuainen vaahto on paksuudeltaan useamman sentin vielä minuutteja kaatamisen jälkeen, ja on väriltään vaalean mokkainen. Oluen väri on musta, valoakin vasten hyvin tumma jossa mahonkisen punaruskea häivähdys.

Tuoksu on hyvin mieto – 4.2% kummittelee tässä varmaan. Etsimällä löytyy tummaa paahteisuutta, häivähdys lakritsia, ripaus pohjaanpalanutta vaaleampaa kahvia ja hiven tummaa leipää. Mieto tuoksu on melko tavanomainen ja tylsän mitäänsanomaton.

Maussakin (entinen) markettivahvuus paistaa läpi, eikä vähemmän yllättäen hyvällä tavalla: maku on ohut ja kevyt, vetinenkin, ja tummuus tuo lähinnä mieleen vedellä lantratut painuneet kahvinjämät pannun pohjalta. Kitkerää siis, sellaisella tympeällä tavalla. Paljon muuta ei tässä makumaailmaltaankin melko pelkistetyssä ja tylsässä stoutissa ole, eikä tee mieli etsiä. Jälkimaku on kuivaavan karvas puumaisella tavalla.

Kuten melkein aina käy markettivahvuisten stoutien ollessa kyseessä – etenkin vanhaan markettirajaan mahtuvissa – on Arctic Stout ohut ja laimean yhdentekevä olut, jos nyt ei kuitenkaan vallan paha. Epäonnistumiseen ennalta tuomittu yritys päätyi taas kerran epäonnistumiseen, kuten niin monen muunkin yrittäjän kohdalla.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 20/04/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Malmgård Imperial Oatmeal Stout

aviary-image-1523648792385

Malmgårdin Panimo, Suomi. Imperial oatmeal stout, 9.0%. Pullo, 0.5l.

Malmgård meni muutamaan pullokokoa 0.5l:sta 0.33l:aan ja vahventamaan monia oluitaan. Mepäs siis juomme kaapista pois vanhan koon mukaisen, heiveröisen yhdeksän voltin vahvuisen oluen – kuinkakohan vahva tämä on jatkossa?

Leikki sikseen. Malmgård on kotimaan panimoista tasaista keskikastia; Paljon ihan hyviä oluita heiltä on tullut, mutta mieleenpainuvat klassikot ovat pääsääntöisesti jääneet uupumaan. Heidän Proto-sarjan Oatmeal Porterinsa (vai oliko se stout?) oli kuitenkin todella hyvä, joten siihen nähden tältä oluelta odottaa jotakin.

Lasiin paksun oloinen Imperial Oatmeal Stout kaatuu vähänlaisesti vaahdoten paksua, tummaa, melkeinpä violetinsävyistä vaahtoa, joka katoaa nopeasti käytännössä kokonaan. Pysyväiskerrosta ei ole kuin ohuen ohut sädekehä oluen ympärillä. Väriltään olut on musta. Tuoksu on tumma, rakeinen, paksu, jähmeä, tumman suklainen, väkevän lakritsinen sekä salmiakkinen ja lämmin. Makeuden alla lymyää leipäisä mutta myös väkevän pannukahvinen paahtuneisuus. Oiva tuoksu.

Suutuntuma on todella paksu ja täyteläinen. Ensipuraisu on hyvin kitkerä, kuin pohjaanpalaneella kahvilla jossa on seassa todella, todella tummaa ja makeuttamatonta suklaata. Lakritsisia tai salmiakkisia piirteitä rungossa ei hirveästi ole, mutta senkin puolesta kuivaavuutta, melkein kuin puun makua. Jälkimaussa lakritsisuus nostaa hiukan päätään, muttei missään vaiheessa nouse kuivien ja paahtuneen tummien sävyjen ylle. Kuten kuvauksesta saattaa päätellä, on Imperial Oatmeal Stout todella raskas ja vaativa olut juoda – pullollinen tätä yksinään olisi helposti liikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että kyseessä olisi millään lailla huono olut, päinvastoin pikemminkin. Kompromissittoman jyrkkä ja tuhti Imperial Oatmeal Stout on tyylissään keskitasoa parempi olut, jos nyt ei kuitenkaan parhaimmistoa.

Tummien vesien tulkkina Malmgård on panimo paikallaan, kuten tämä olut todistaa. Voimakas Imperial Oatmeal Stout ei sorru ylenpalttiseen alkoholisuuteen, ja onnistuu löytämään ainakin joten kuten pitävän tasapainon paahtuneisuuden ja makeuden välillä – toisin kuin moni vahva porter/stout, kallistuu tämä pohjaanpalaneen kuivaan. Hyvä olut, ja osoitus siihen että parasta pistäessään Malmgård on todella laadukas panimo.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 13/04/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , , ,

Sabat Czarownic

aviary-image-1523129799817

Browar Perun, Puola. Dunkelweizen, 5.7%. Pullo, 0.5l.

Syksyisen Puolanmatkamme muistoja! Tämä olut löytyi Varsovan lentokentältä, mutta itse panimo tuli tutuksi Varsovan olutfestareilla, jolla Browar Perun oli näkyvästi esillä etenkin black/death metal -yhtye Behemothin nimikko-oluilla, joita Perun on tehnyt useamman. Itse asiassa Ummikkow M ostikin festareilta Perunin Behemoth-olut-t-paidan!

Lasiin Sabat Czarownic (Noitien Sapatti suomeksi), tästä lähin Sabat, kaatuu lasiin melko runsaasti vaahdoten kermaisaa, marenkimaista, paksua ja mokkaisen väristä vaahtoa, joka nopeasti asettuu muutaman millin paksuiseksi pysyväiskerrokseksi. Väriltään olut on paksun, samean, tumman ja matan pronssinen. Mitään kiiltoa oluessa ei ole, mikä korostaa paksuuden tunnetta ulkoisessa olemuksessa – harhaanjohtavasti, kuten kohta näemme!

Tuoksu on pohjimmiltaan melko tavanomainen tumman saksalaistyylisen vehnäoluen, mutta makeamman maltaiset ja hedelmäiset, karamellimaiset sävyt korostuvat. Tämän takia mieleen tulee myös tummempi belgiale. Oikein oiva tuoksu!

Todella pehmeän ja kevyehkösti hapotetun suutuntuman omaava Sabat tuo myös maultaan mieleen tummemman belgialen, melkeinpä enemmän kuin baijerilaisen dunkelweizenin. Leipäinen maltaisuus korostuu vehnää enemmän. Myös tumman, mustelmalla olevan ylikypsän banaanisia piirteitä löytyy, jotka sitten vievät ajatuksia tumman vehnäoluen luo. Maku on itse asiassa hyvinkin miellyttävä ja mielenkiintoinen… tai olisi, jos olut ei kärsisi yhdestä fataalista heikkoudesta: se on lievän ohut ja vetinen. Ensipuraisun jälkeen runko ei vaan kanna. Erittäin harmi, sillä kuten festareilla testatuista oluista tuli todettua, on Perunilla ilmiselvästi näkemystä ja kykyä tehdä hyviä oluita. Sabat voisi olla yksi niistä, mutta tämä yksi virhe on anteeksiantamaton.

Erittäin lupaavan oloinen ja pohjimmiltaan mielenkiintoinen Sabat Czarownic sortuu siis laihuuden kardinaalisyntiin. Harmi, sen myötä olut nimittäin jämähtää alemman keskiluokan olueksi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 07/04/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,