RSS

12th Of Never Ale

nor

The Lagunitas Brewing Company, Yhdysvallat. American pale ale, 5.5%. Tölkki, 0.355l.

David Allan Coen kalenterissa on 33. elokuuta, mutta Lagunitaksella on 12. eimilloinkaata. Aikamoista, meidän laseissa on olutta.

Lagunitas on panimo joka on tuttu pikemminkin tuopista kuin blogista; muutamia olemme maistaneet mutta vain yhtä pikaisesti arvoineet. Se muuttukoon nyt, kun tyhjennämme kaappia pikku hiljaa vanhenevista oluista.

Lasiin Lagunitaksen vaalea ale kaatuu niukasti vaahdoten, eikä pysyväiskerrosta ole kuin ohuelti lasin reunoilla. Väriltään olut on todella kalpea ja kirkas, keltainen ja hailakka. Tuoksu on voimakkaan, melkeinpä ällöttävän makea, kuin vähän härskiintynyt hedelmämehu. Sokeria ja appelsiinia. Vähän ellottava, ei paha.

Päällekäyvään tuoksuun nähden maku on yllättävän varovainenkin: makeus nostaa päätään toden teolla vasta rungon taittuessa jälkimakuun, joka alkaa varovasti mutta kehittyy runsaan katkeroiseksi. Kirkkaassa ja kevyessä rungossa maistuu hedelmäisyyttä ennen kaikkea, hiukan makeutta ja hiukan nektarimaista tahmeutta. Kyllähän tätä juo, mutta totta puhuen kohtalaisen tylsä maku.

12th Of Never on sarjassamme oluita, jotka jättävät sen verran kylmäksi keskinkertaisuudellaan, ettei niistä ihan älyttömästi tarinaa irtoa. Kyllähän tätä juo, mutta lähes mistä tahansa marketistakin saa tätä nykyä parempaa kamaa.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25/01/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

IPA Kolata

nor

Evil Twin Brewing, Yhdysvallat. Double IPA, 8%. Tölkki, 0,473l.

Tässäpä ärsyttävän kokoinen tölkki, 473ml eli yksi jenkki-pint. No, panimo sentään on hyvä joten annettakoon tyhmä koko anteeksi. Eli lisää pahaa kaksosta putkeen.

Mielenkiintoisia ainesosia sisältävä, tyylilajinsa sisällä vahva IPA Kolata kaatuu lasiin juuri lainkaan vaahtoamatta. Väriltään tämä laktoosia, ananasta ja kookosuutetta sisältävä olut on samean keltaisenoranssi; kun nyt on laktoosia seassa, niin väistämättä tulee mieleen notta ”maitoisa”. Tuoksusta löytyy helposti kaikkia edellä mainittuja ainesosia: kookosta, ananasta ja maitomaista makeutta. Piña coladaltahan tämä tuoksuu, eli varsin hyvältä jos nyt semmoisesta tykkää.

Maku ei ole eri maata tuoksun kanssa: ananasta ja kookosta löytyy paljon, mutta myös hiukan palmumaista terävyyttä. Tämä viimeinen ei ole ainakaan yksiselitteisesti hyvä asia; tämä saisi olla pehmpeämpi kuten inspiraationsa lähde piña colada. Terävyyden alta löytyy kyllä maitomaista makeutta, kun sitä jaksaa hetken hakea suullaan. Oluen lämmetessä maitomaisuus nousee esille ja terävyys vähenee, joten mikäli makeamman makukokemuksen haluaa, kannattaa IPA Kolatan antaa ihan suosiolla lämmettä vähän tavallista IPA-olutta enemmän.

Tavallaan maitomaisen makea, trooppisen hedelmäinen ja imelä IPA Kolata menee jopa ällön puolelle, muttei kuitenkaan liikaa. Vahvuus tekee tästä melko raskaan juoda, joten tämä voisi olla kesäisen hellepäivän jälkiruokaolut enemmän kuin vaikkapa rennon seurustelun terassiolut.

IPA Kolata on hiukan överi laktoosimaisessa makeudessaan ja trooppisuudessaan, eikä ehkä IPA ihan jokaisen makuun. Mikäli tavallisuudesta hiukan poikkeavat maut kuitenkin kutkuttavat, kannattaa tähän tutustua. Ei Evil Twinin parhaita, mutta panimolle tyypillisesti hiukan epätavallinen ja vähintäänkin mielenkiintoinen.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 13/01/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , ,

Sour Bikini

nor

Evil Twin Brewing, Yhdysvallat. Sour ale, 3%. Tölkki, 0.33l.

Lisää juuri vanhaksi menneitä, lisää Evil Twiniä, lisää hapanolutta. Kaikkea lisää.

Lasiin Sour Bikini kaatuu niukasti vaahdoten, eikä pysyväiskerrosta ole. Väriltään olut on ripauksen punaan häivähtävän oranssi, ja kohtalaisen samea. Tuoksu on reilun hapan, muttei etikkainen – tulee vähän mieleen jo mädäntymään kerennyt appelsiini. Härskin happamuuden alla on siis hedelmää. Aika, öh, jännä tuoksu. Ei ihan jokapojan tai -tytön tuoksu välttis, joskin se, ettei tuoksu ole myös etikkainen tekee tästä helpomman kuin joistain.

Hiukan yllättäen maussa happamuus ei ole ollenkaan yhtä päällekäyvää kuin tuoksussa, vaikka selkeää siinäkin on. Pikemminkin olut on kirpeä, eikä niinkään sitruksinen kuin kurkkumainen tai melonimainen. Sitruksisuuttakin löytyy, kuten myös kevyttä yrttimäisyyttä. Maku on oikeastaan aika kevyt, ja alkupuraisun jälkeen happamuus asettu hyvin helposti kestettävälle tasolle jopa sellaiselle, joka ei erityisemmin hapanoluista pidä. Pikemminkin tämä on kevyen raikas, mehudrinkkimäinen olut, josta löytyy tonicmaista karvautta.

Evil Twiniltä olemme tähän asti pääsääntöisesti maistaneet varsin kehuttavia oluita. Sour Bikini ei ole huono olut, mutta kaukana Evil Twinin kärjestä: jokin tässä vain tökkii hiukan. Ehkä se on se karvaus. Kevytsourina ihan OK tapaus, mutta löytyy niitä paljon parempiakin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 11/01/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Mission Gose

nor

Evil Twin Brewing, Yhdysvallat. Gose, 4%. Tölkki, 0.33l.

Lisää parasta ennen -päiväyksensä ohittaneiden juomista. Etenkin nämä kevyemmät ja vaaleammat kannattaa juoda pois, ne kun eivät yleensä parane säilytyksessä toisin kuin tuhdit tummat.

Evil Twin on siitä hieno jenkkipulju, että heiltä löytyy todella hyviä oluita niin kevyempien kuin vahvempienkin, ja niin vaaleiden kuin tummienkin saralla. Eli melko hyvin laidasta laitaan osaavat tehdä laadukasta olutta. Tämä gose onkin ainesosalistansa perusteella melkoisen mielenkiintoinen: korianteri ei ole ihan jokapäiväinen ainesosa oluessa, mutta eukalyptusta voinee kutsua harvinaiseksi!

Lasiin Mission Gose kaatuu äänekkään poreilevasti vaahdoten, mutta pysyväiskerrosta ei ole lainkaan. Eipä goseilla useinkaan ole. Väriltään olut on hiukan haalea, punertavan oranssi ja samea, ei mitenkään erikoisen värinen mutta ihan kliffa. Tuoksu on todella tymäkkä: gosen suolaisen happamuuden ohella siinä todellakin tuntuu eukalyptusta ja oletettavasti korianterista tulevaa mausteisuutta. Moderniksi goseksi tuoksu on yllättävän voimakas, ja myös jokseenkin mielenkiintoinen. Sellainen, että todellakin tekee mieli maistaa ja ottaa selvää miltä olut maistuu!

Mutta mehän emme maista, koska tipaton. Eikun siis.

Makukin on jokseenkin mielenkiintoinen. Evil Twinin ansioksi on ehdottomasti luettava se, että erikoisten ainesosien osuus maussa pidetään järjellisenä, eikä maussa pommiteta vain eukalyptusta ja korianteria. Ei, kyllä tämän goseksi tunnistaa aivan helposti lievän happamasta ja suolaisesta perusmausta. Eukalyptuksen kuitenkin maistaa aivan selvästi; kasvinen, vihreä, yrttinen… no, eukalyptusmainen. Mutta kuitenkaan olematta kurkkukarkkimainen. Mission löytää esimerkillisen tasapainon erikoisen luonteen ja modernin gosen vakiintuneen maun välillä.

Suomessa hiukan vaihtelevasti saatavilla olevan Evil Twinin oluet ovat tosiaan yleensä vakuuttaneet, eikä Mission Gose muodosta poikkeusta. Se on raikas, suolainen, kevyen hapan ja omalaatuisen makuinen. Tinkimätön muttei teennäinen, juotava muttei kompromissejä tekevä. Ummikot suosittelevat testaamaan.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/01/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Saemundur Nr. 49

nor

Borg Brygghus, Islanti. Pale ale, 4.7%. Tölkki, 0.33l.

Pääsipäs tässä vierähtämään tovi arvioiden välissä. Vaan pelko pois, kyllä Ummikkovuorella joulukuussakin kolpakkoa kolisteltiin ja tuopista tissuteltiin, nimittäin olutjoulukalenterin merkeissä, josta tuleekin tässä kohtapuolin oma kirjoitelmansa. Suoranainen eepos, Kalevala tälle vuosituhannelle. Vähintään.

Mutta siis, takaisin päiväjärjestykseen ja Kalevalan sijasta useasti palkittuihin ja maailmanlaajuisesti arvostettuihin novellimitan arvioihimme. Ja edellisellä virkkeellä tarkoitamme, että joku ehkä joskus lukee näitä eikä pidä ihan tyhminä.

Nyt vuorossa islantilaisen Borgin mango pale ale Saemundur Nr. 49, elikkäs siis Lou Began Mambo Nr. 9 soimaan ja Mango Nr. 49 lasiin. Parasta ennen -päiväyskin tästä ehti mennä vuodenvaihteen kohdalla!

Lasiin Islannin mangoihme kaatuu niukasti vaahdoten, mikä selittyy sillä että pale aleksi kyseessä on poikkeuksellisen paksu, samea ja sankka olut. Näyttää enemmän hedelmämehulta jossa on paljon hedelmälihaa. Väriltään olut on mangonvärinen – syvän oranssinkeltainen jossa pieni häivähdys punaa. Tuoksu painavan hedelmäinen, mangomainen, raikas, virkistävä ja kesäinen – ja onpa mukana pieni häivähdys happamuuttakin. Varsin kesäisen mukava tuoksu.

Tuhdin suutuntuman omaava olut on maultaankin jokseenkin mangoinen, tahmaisen paksu, raikas ja virkistävä, mutta myös trooppisen humalaisen katkeroinen. Tuoksussa läsnä ollut happamuus tuntuu sekin maussa, selkeänä muttei erityisen voimakkaana. Saemundur Nr. 49, jonka valmistuksessa on käytetty mangoa, on sopivissa määrin hedelmälihaisen tuhti ja virkistävän kevyt, makea ja ripauksen happamasti katkeroinen, ja siksi varsin miellyttävä tapaus. Greippisen katkeroinen jälkimaku on melko hienovarainen, mikä korostaa oluen helppoutta, joka ei kuitenkaan onneksi tule maun kustannuksella.

Saemundur Nr. 49 on oikein hyvä ja mukava olut, joka ei laadukkuudestaan huolimatta ole niin ainutlaatuinen ja ihmeellinen, että sitä miksikään merkkitapaukseksi kutsuisi. Onpahan ”vaan” täysin pätevä, paksun hedelmäinen pale ale – ja ei se ole mitenkään liian vähän, se.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 05/01/2019 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Manu

nor

Tempel Brygghus, Ruotsi. Sour ale, 3.5%. Tölkki, 0.33l.

Tempel Brygghus on tähän mennessä tehnyt vaikutuksen lähinnä hienolla metallihenkisellä logollaan, johon on lainattu norjalaisen Mayhemin ”The True”-teksti sellaisenaan ja joka muuten tuo mieleen jonkun esoterian ja mystiikan kanssa leikkivän metallibändin väärinkäännettyine kaikennäkevine silmineen. Ne maistetut oluet ovat olleet vähemmän vaikuttavia. Ja oluttahan tänne tultiin juomaan, sanoi Jeesus syntyessään.

Lasiin Manu kaatuu ensialkuun kirkkaana ja hiukan poreilevana; loppuhumpsahduksessa tölkistä kaatuu sakka, joka tekee niukkavaahtoisesta oluesta hyvin samean ja roskaisen. Väriltään olut on mehuisan, sitruunaisen kalpeankeltainen. Tuoksustakin tulee mieleen sitruuna trooppisen makealla vivahteella; ehkä sitä mangoa, sano! Ja mangoahan tässä on valmistuksessa käytetty. Oikein oiva ja raikas tuoksu!

Maussa hyökkää ensin esiin melko voimakas muttei ylen äärimmäinen happamuus, joka tuo täysin mieleen TV Mix -pusseista löytyvät kirpeät greippikarkit. Suussa tuntuu jopa samanlainen karheus kuin ko. karkin happamasta sokeripäällysteestä! Vaikka happamuus tosiaan on voimakasta, ei se mutrista huulia saatikka koko naamaa, vaan pysyy mukavasti aisoissa. Sen alta pystyy selkeästi ja helposti poimimaan makeampia, trooppisia sävyjä jotka tuovat lisää pontta rungolle. Hiukan tukevampaa saisi trooppinen hedelmäisyys olla, mutta muita mainitsemisen arvoisia puutteita Manussa ei ole. Raikas, virkistävä, hapan ja hedelmäinen Manu on kaiken kaikkiaan mukava tuttavuus.

Manu tuo hyvin vahvasti mieleen kotimaisen CoolHeadin melko mainiot ”kevytgoset” Gose With Chili ja Gose With Watermelon siinä mielessä, että olut on helposti juotava mutta silti täysiverinen hapanolut; samaan aikaan tarpeeksi kevyt upotakseen kasuaalimmalle naatiskelijalle sekä kaltaisillemme paatuneille oluthifistelijöille. Jos kyseessä ei nyt ole ihan parhaan a-luokan olut, niin ainakin sellainen että Tempel saa minimissään prospekti-statuksen hyvisten listalla.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 01/12/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Talveöö

nor

Pohjala, Viro. Baltic porter, 9%. Pullo, 0.33l.

Tummien kohdalla käytännössä aina yhtä mainio Pohjala ei ole hetkeen ollut arvioitavana blogissa. Tämä Talveöö-pullo on kuitenkin ollut jo pitkään kaapissa kypsymässä, odottamassa otollista aikaa. Nyt kun parasta ennen -päiväys meni jo elokuussa, tuntui hyvältä ajankohdalta poimia Talveöö syysyötä lämmittämään.

Lasiin pikimusta olut kaatuu niukasti vaahdoten suklaisen tummaa vaahtoa josta ei jää pysyväiskerrosta, mutta sitäkin äänekkäämmin poreillen – poreilukin tosin nopeasti asettuu tasolle ”eioo”. Talveöön valmistuksessa on käytetty kookosta, vaniljaa ja kardemummaa, joista kahta ensimmäistä löytää tuhdin tummasta tuoksusta helposti. Vanilja antaa oluelle bourbonmaisia piirteitä, kun taas kookos tuo melkeinpä minttumaista raikkautta. Oikein oiva, tuhti tuoksu.

Hyvin paksun suutuntuman omaavassa Talveöössä kookos ja vanilja myös maistuvat tuntuvasti mutteivät liikaa. Kardemummaa ei ihan hirveästi mausta löydy, ehkä ripaus jälkimaussa. Muuten olut on alkoholisen vahva, maltaisen makean tumma, bourbonmaisen vaniljainen, raskas ja voimakas. Melko tyypillinen Pohjalan vahva tumma, mikä on vain ja ainoastaan kehu. Jotenkin tuntuu että bourbonmainen vanilja ja kookos ovat melkeinpä tavaramerkkejä Pohjalalle, ja näitä makuja löytää monesta heidän tummastaan – mikä ei haittaa, koska Pohjala osaa tämän.

Kaiken kaikkiaan Talveöö on erittäin laadukas, vahva balttiportteri joka ei kuitenkaan yllä aivan Pohjalan kärkijoukkoon. Useimpien muiden panimoiden mittapuulla kyse on kuitenkin todella vahvasta oluesta. Todellakin lämmikettä pimeneviin syys- ja talvi-iltoihin!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 18/11/2018 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,