RSS

Valmiermuiza Gaisais Alus

WP_20170624_002

SIA Valmiermuizas Alus, Latvia. Lager, 5.2%. Pullo, 0.5l.

Latvia taitaakin olla sellainen maa, jonka oluttuotantoon ei ole tullut perehdyttyä aikaisemmin. Rupesimme miettimään mitä nimi tarkoittaa, ja Googlen kääntäjän mukaan ”Gaisais Alus” onkin yhtä kuin light beer eli kevytolut – vaikka pullossa kutsutaan tätä amber lageriksi.

No, ei tämä väriltään erityisen ”amber” ole. Hiukan tavanomaista, modernia valtavirtalageria tummempi tämä on väriltään, muttei edes niin paljon että menisi märzenistä. Kalpean lagerin väriin on lisätty ripaus oranssista kuparia. Kaatovaiheessa olut vaahtosi mukavasti, mutta vaahto laski nopeasti peruslagerin ohueksi, höttöiseksi kerrokseksi. Jos ulkonäkö ja nimi sen paremmin kuin pullon kuvaus oluesta eivät oikein kohtaa, niin tuoksu on onneksi oikein lupaava. Se on kevyt, raikas ja rapsakka kuten lagereilla tuppaa olemaan, mutta siinä on hiukan hedelmäinen ja hunajainenkin sivujuonne, joka ei sinänsä ole kovin eriskummallinen tai ainutlaatuinen, mutta ihan kiva.

Makukin on hyvin pitkälti peruslagerin, mutta siinä on mukana mukavasti maltaista leipäisyyttä, mikä erottaa tämän selkeästi peruslagereista ja nostaa sen eurooppalaisen olutperinteen parempien, maukkaampien lagerien joukkoon. Hedelmää ja hunajaa löytyy aivan samalla tavalla kuin tuoksussa, ja kaikessa keveydessään Valmiermuiza on oikein onnistunut, perinteinen lager.

Vaikkei mitenkään ainutlaatuinen olekaan millään mittapuulla, on Valmiermuiza Gaisais Alus hyvin suositeltava lager. Erityisen ”amber” se ei ole, muttei toisalta myöskään mikään kevytkalja, vaan hyvin tyypillinen, klassinen laadukas eurooppalainen lager. On hienoa, että tämä pienpanimo ei ainakaan ainoastaan nojaudu kansainvälisiin oluttrendeihin, vaan pitää oman maanosansa olutperinnettä laadukkaasti elossa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 24/06/2017 Kategoria/t: Uncategorized

 

Siidisuka

WP_20170623_002

Purtse Pruulikoda, Viro. Milk/sweet stout, 6.3%. Pullo, 0.33l.

Viron viinaksia juodaan taas! Nyt on vuorossa entuudestaan tuntemattoman Purtsen sweet stout, jonka nimi mahdollisesti tarkoittaa silkkiverhoja (tai sitten ei). And that’s all I’ve got to say about that, kuten Forrest Gump sanoi, joten ei kun oluen kimppuun.

Kaatovaiheessa Siidisuka vaahtoaa hyvin niukasti, eikä oluen pinnalle jää käytännössä lainkaan vaahtoa, mikä antaa oluelle hiukan kevyen olemuksen – vaikka kyseessä ei ole mitenkään kevyt olut. Väriltään olut on musta, valoakaan vasten ei näy muuta. Tuoksussa yhdistyy oikein tumman ja tuoreen lakritsan makea, tahmea suolaisuus laktoosiseen, maitokaakaomaiseen makeuteen. Ensiksimainittu dominoi enemmän. Aidon milk stoutin tapaan tässä onkin käytetty laktoosia. Pientä paahteisuuttakin tuoksussa on, ikään kuin sivujuonteena makeammille sävyille.

Oluen suutuntuma on melko täyteläinen, ja maussa huomaa ensiksi suolaisen salmiakkisuuden. Makeutta maussa on oikeastaan hyvin vähän, suolaisuus ja suolattu paahtuneisuus tässä jylläävät. Tämän päälle on ladottu pientä yli-imelää makeutta. Milk stoutien mittapuulla tämä on hyvin kaukana siitä tyypillisestä, laktoosimaiseen makeuteen ja pehmeyteen taipuvaisesta tyylin edustajasta. Alkoholin korventelu tuntuu selkeästi nielussa, huomattavasti voimakkaampana kuin oluen 6.3 tilavuusprosenttia antaisivat ymmärtää.

Siidisuka jakaa Ummikkojen mielipideet tasan: M ei ole vakuuttunut, vaan ylisuolainen maku silittää häntä ikävästi vastakarvaan, kun taas N:n mielestä kyseessä on oikein hyvä olut. Mielipiteestä riippumatta voi kuitenkin sanoa, että perinteistä milk stoutia haluaville Siidisuka ei tarjonne tyydytystä, mutta suolaisenmakeiden stoutien ystäville saattaa hyvinkin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/06/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , ,

Cocoa Psycho

WP_20170622_002

Brewdog, Skotlanti. Russian Imperial Stout, 10%. Pullo, 0.33l.

Jos vielä muutama vuosi sitten Brewdogilta sai yleisimmin vaaleita, reilusti jenkkihumaloituja oluita, on tarjonta sittemmin sekä supistunut että tasapainottunut, ja modernilta klassikkopanimolta saa nyt myös tummia sekä Alkosta että maitokauppojen hyllyistä. Brewdogin Alice Porter on mainio markettitumma, ja nyt on vuorossa olut joka on yli kaksi kertaa niin tuhti.

Heti ensikättelystä alkaen nimenomaan TUHTI on sana joka tulee mieleen. Heti korkin sihahtaessa auki leviää huoneeseen tuoksu joka on niin paksu, että sitä voisi melkein leikata veitsellä. Kun oluen – joka on väriltään tietenkin musta – kaataa lasiin, nousee pinnalle aluksi yllättävän runsaastikin erittäin, siis erittäin tummaa vaahtoa. Suorastaan poikkeuksellisen tummaa, jossa on kosolti hyvin tumman suklaan ja raakakaakaon jopa violettiin häivähtäviä sävyjä. Vaahto tosin laskee melkein kokonaan hyvin nopeasti. Tuhtia kuitenkin on ulkoisesti.

Tuhti on tuoksukin: suorastaan bensamaisen vahva, vaikkei sen tuoksuinen. Ylimakea, turpea, viinainen, nahkaisen viskimäinen, poltteleva, karrelle palaneisuuteen asti paahtunut, suklaata, kaakaota, mustaa pannukahvia, nokisuutta… kaikkea tummaa. Tuoksu on tummuudessaan äärimmäisen vivahteikas ja monipuolinen, tuntuu että jokainen nuuhkaisu tätä hurmaavaa tuhtiutta tuo uusia mielleyhtymiä. Kerrassaan loistelias tuoksu.

Maku ja suutuntuma jatkavat päivän sanaa: tuhti. Olut on erittäin paksua, aivan kuin ihan vähäsen vedellä lantrattua öljyä joisi. Tahmea, suorastaan viskoosinen (päivän sivistyssana, brought to you by Ummikot!) olut on myös maultaan tuhti, täyteläinen ja kaikkea sitä ylitsevuotavuutta mitä yllä on kuvattu. Tässä tummassa kullassa maistuu palaneisuus, tuhka, tumman pannukahvin pohjatilkka, täysin makeuttamaton kaakao, ylikypsää makeutta… mutta yllättävän vähän viinamaisuutta näin vahvaksi ja tuhdiksi olueksi. Ajan myötä nielua rupeaa toki korventamaan alkoholisella tavalla, mutta moni kevyempi olut on poltellut huomattavasti enemmän. Nouseepa jälkimaussa kevyttä, kaakaon sävyttämää humalan katkeroakin esiin.

Aidolla kahvilla, kaakaorouheella ja paahdetuilla tammilastuilla valmistettu olut on aivan varmasti liian tuhti monelle, mutta nille jotka uskaltavat kavuta tälle vuorelle on luvassa suuri palkkio. Cocoa Psycho on nimittäin psykoottisen kompromissiton mutta erinomainen olut. Se ei todellakaan ole mikään joka hetken olut, ja yhdestä 0.33l pullosta riittää hyvin kahdelle, mutta kun hetki on oikea, on tässä mainio haaste tartuttavaksi kaikille olutmaailman Norman Bateseille (olihan se yksi Psyko-viittaus saatava mukaan!). Brewdog taitaa tummien tekemisen jalon taidon.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 22/06/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , ,

Hidden Hope

WP_20170610_002

Mallaskosken Panimo, Suomi. Tumma ale, 4.7%. Pullo, 0.33l.

Mallaskoski on jäänyt Ummikoiden mieleen lähinnä Kuohu Valioluokka Stoutinsa ansiosta, joka oli markettivahvuisten stoutien parhaimmistoa, eli puutteistaan huolimatta onnistui olemaan melko maukas juotava. Muuten Mallaskoski on jäänyt vähemmälle perehtymiselle, eikä tuota aivan passelia stoutiakaan enää saa lähikaupoistamme.

Väriltään musta, valoa vasten syvän mahonkinen olut kaatuu lasiin vaahdoten kohtalaisesti kevyen mokkaisen väristä, saippuaista vaahtoa. Nopeasti vaahto kuitenkin laskee, jättäen ohuen ja epätasaisen kerroksen oluen pinnalle sekä hiukan pitsiä reunoille.

Kauppavahvuiseksi tummaksi Hidden Hopen tuoksu on hyvin, jopa poikkeuksellisen tuhti. Siinä on rasvaista paksuutta, joka tekee mustaviinimarjamaisista ja paahtuneista sävyistä tanakoita. Lievää humalointiakin on mukana, mutta tummaan tämä kyllä enemmän taipuu tuoksultaan. Ikävä kyllä rasvaisuudessa on pieni eltaantunut piirre, joka tekee siitä hiukan epämiellyttävän, etovan jopa. Ei silti mikään toivoton tuoksu.

Maku on tuoksua selkeästi humaloidumpi, mutta siinäkin tuntuu makean maltainen, paahtunut piirre sekä selkeitä mustaviinimarjan sävyjä. Joku toinen panimo kutsuisi tätä aivan varmasti black IPA:ksi, sen verran runsaasti jos nyt ei kuitenkaan ylen dominoivasti humalaa on läsnä, ja pohjalla on sitä makeaa paahtuneisuutta, jota monesta mustasta IPA:sta löytää. Jälkimaku tosin on aika lyhyt vähän laimea, jääden lopulta lähinnä puisevan kuivaavaksi. Hidden Hopen maku on melko täyteläinen, mutta hiukan yksioikoinen ja pidemmän päälle tylsä – ei tästä hittiolueksi ole, vaikka ihan kivalta maistuukin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 10/06/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Wild Bill’s Aces & Eights

WP_20170603_001

Old Worthy Brewing Company, Skotlanti. Suklaaporter, 5%. Pullo, 0.33l.

Viron viinasten vetäminen jatkuu. Vuorossa skotlantilaisen Old Worthyn lännenhenkisesti nimetty suklaaporter, joka etiketin mukaan on ”salted chocolate porter” eli suolattu suklaaportteri. Mikäs siinä!

Ainakin homma alkaa hyvin: musta olut kaatuu lasiin keskirunsaasti vaahdoten mokkaisen tummaa, kuohkeaa vaahtoa joka nopeasti asettuu ohueksi ja epätasaiseksi mutta niukkuudessaan ihan nätiksi kerrokseksi oluen päälle. Tuoksu on mukavan maltainen, tumma ja paahtunut, ja mukana on myös suolaisenmakea juonne joka tuo mieleen suolaisen kinuskin tai tuoretoffeen. Mitään erityisen suklaista tuoksussa ei ole, mutta juuri suolaisenmakea juonne vie ajatukset kyllä makeisten maailmaan – ja on miellyttävä. Aavistuksen ohut tuoksu kuitenkin oli.

Ikävä kyllä maku on melko ohut ja jopa vetinen. Suolaisuutta mausta kyllä löytyy, muttei suklaata, ja kaikkinainen paahtunut, maltainen täyteläisyys loistaa poissaolollaan. Itse asiassa suolaisuus jopa häiritsee, etenkin kun sen alla ei ole porterin tummaa täyteläisyyttä tukemassa makua, vaan vain vetistä litkua. Jälkimaku tuo lähinnä mieleen seisoneen, kylmän ja laihan kahvin. Yök. Vaikka ylittääkin markettivahvuuden rajan, on Aces & Eights makunsa laimeuden puolesta ehtaa markettikamaa. Harmi, sillä tuoksun perusteella potentiaalia olisi ollut.

Old Worthyn tekosyy oluen ohuudelle voisi olla se, että se on tarkoitettu toisena puoliskona half ’n’ halfista eli viskin ja oluen sekoituksesta (kuten etiketti kertoo), mutta ikävä kyllä homma nyt vaan on niin, että kehno olut on kehno olut eikä siitä pääse mihinkään. Ja ikävä kyllä Aces & Eights on aika kehno olut.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/06/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Banana Bread Beer

WP_20170602_003

Charles Wells Brewery, Englanti. Hedelmäolut, 5.2%. Pullo, 0.5l.

Day-o! Daylight come and me wanna go ’ome! Vuorossa vähän lisää Viron tuliaisia, eli Harry Belafonten suosikkiolut, myös Young’s -brändin oluita valmistavan Charles Wellsin banaaniolut, jossa on käytetty ihka aitoja banaaneja, vieläpä reilun kaupan sellaisia. Kyllä tulee hyvä olo juoda näin eettistä olutta!

Kaatovaiheessa niukahkosti vaahtoava Banana Bread on liki vaahdoton olut. Se on väriltään syvän ja täyteläisen kuparinen, nätin kimmeltävä olut, jonka päälle jää ohut kerros syljenomaista vaahtoa (herkullista, eikös?). Tuoksussa on selkeänä ja voimakkaana banaania, makealla ja toffeemaisella tavalla – banoffee, kuten pullon etiketti sanoo – sekä reilu ripaus kanelista tai maustepippurimaista mausteisuutta. Vaikea sanoa millaisen oluen tuoksu näiden alla on, niin dominoivia makean leivonnaismaiset ja banaanimaiset sävyt ovat.

Maussa banaani on melko ohutta, mutta makeudessaan suorastaan yllättävän hyvin istuvaa oluen aavistuksen hentoon, golden ale meets bitter -henkiseen perusmakuun; hyvin kevyt olut on kyseessä, muttei yhtä ohut kuin keskiverto golden ale, ja toisaalta kuitenkin aivan liian kevyt ja kukkainen ollakseen bitter tai edes perus-brittiale. Toisaalta, hyvän alen maltaista leipäisyyttä tästäkin löytyy himpun verran. Vaan eipä sillä niin väliä mitä olutta banaanisuuden alla on, Banana Bread on ihan mielenkiintoinen ja kohtalaisen onnistunut olut. Mukisematta tämän juo, ja vaikkei välttämättä kovin nopeasti tee mieli uutta annosta, on tämä kuitenkin sen verran mielenkiintoinen tapaus että on maistamisen arvoinen.

Ei tästä hittiolueksi tosiaan ole, vielä vähemmän kestosuosikiksi, mutta kuriositeettioluena Banana Bread on oikein hauska, helppo ja nautinnollinen olut, joka tokkopa onnistuu värisyttämään ahdasmielisimpien olutpuristien viisareita. Hiukan avarakatseisempien, ja sanoisimmeko hauskuuttelun päälle ymmärtävien oluen ystävien kannattaa kuitenkin tsekata tämä edes sen yhden kerran.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 02/06/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Käthe & Martin

WP_20170524_003

Käthe: Stadin Panimo, Suomi. Red ale, 4.5%. Pullo, 0.33l.
Martin: Stadin Panimo, Suomi. Lager, 4.5%. Pullo, 0.33l.

Reformaation merkkivuoden kunniaksi Stadin Panimo, olutkauppa Pien (käsittääksemme pulloja myytiin vain sievässä Pienessä) ja Kallion seurakunta pistivät hynttyyt yhteen ja julkaisivat kaksi juhlaolutta pienessä erässä. Mitäköhän Päivi ”Ei!” Räsänen tuumaa moisesta? Ihan sama, me olemme jumalattomia pakanoita ja kaiken lisäksi ihan jumalattoman isoja olutfaneja. Että sellaista, kautta Ukon!

Arvostelemme oluet rinta rinnan, sillä – ja tässä tulee spoileri – olemme maistaneet näitä jo ennenkin, eikä kumpikaan ollut erityisen hyvä tahi mieleenpainuva, joten pistetään ne samaan syssyyn.

Lasiin molemmat oluet kaatuvat melko runsaasti vaahdoten, ja ehkä hiukan yllättäen Martin -lagerin vaahto on kestävämpää ja runsaampaa. Molemmista jää kivaa pitsiä lasin reunoille. Väriltään Käthe on punertavan likaisenruskea, hiukan pronssin sävyinen, ja Martin puolestaan peruslagerin hailakan keltaoranssi. Käthe tuoksuu kirpeän marjaiselle ja hiukan kissanpissimäiselle, Martin puolestaan hiukan sokerisen makeanimelälle. Käthen tuoksu on hyvin voimakas ja hiukan huussimainen saison/farmhouse ale -henkisellä tavalla, kun taas Martinin on melko hienovarainen. Ei mitään erikoisen hienoa kummassakaan.

Martinin maku on hyvin kevyt, vetinen jopa, mutta siitä löytyy hiven hunajaa kevyen lagermaisuuden päällä. Käthessä puolestaan maistuu kirpeä syysmarjaisuus maussakin, vaikka ainesosat ovat reinheitsgebotin mukaisia, eli marjaa ei ole käytetty; mustaviinimarjaa muuten melko ohuen ja laimean maun päällä. Kumpainenkaan ei todellakaan ole mikään merkkitapaus, vaan päinvastoin hyvin yhdentekeviä ja unohdettavia oluita nämä ovat.

Reformaatio tuli, oli ja meni, eivätkä nämä merkkivuoden oluet saa Ummikoita, jotka toki ovat niin vanhoja että muistavat tuon ajan, mitenkään nostalgisiksi tahi kaihoisiksi – paitsi kenties paremman oluen perään. Todellisia pohjanoteerauksia StaPalta, nämä!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 24/05/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,