RSS

Santas Hibernation/Samichlaus Classic

wp_20161208_21_13_41_pro

To Ol, Tanska. Vehnäolut, 6%. Pullo, 0.33l.

Ummikot ovat taas jättäneet muutaman päivän väliin, joten tässäpä luukut viisi ja kuusi.

To Ol on osa Tanskan pienpanimobuumia, ja vaikkemme ole tainneet arvioida mitään heidän tuotettaan, on panimo kuitenkin entuudestaan tuttu Ummikoille. Katsotaanpa miten panimo selviää jenkkityylisestä vehnäoluesta…

Lasiin Santas Hibernation kaatuu runsaasti vaahdoten, pullon lopputilkat ovat oikeastaan vain paksua, kuohkeaa vaahtoa. Paksun marenkinen, nätti vaahto muodostaa useamman sentin kerroksen pinnalle, ja on pitkäkestoista. Olut alla on rusehtavan keltainen, samea ja vehnäolutmainen. Tuoksussa makean mandariinimainen humalaisuus dominoi, eikä perinteisiä vehnäoluen tai witbierin sävyjä löydä juuri lain. Kovin on amerikkalainen tuoksu, muttei tosiaan erityisen vehnäolutmainen.

Makukin on pikemminkin trooppinen kuin vehnäinen – voisiko tätä paremmin luonnehtia white IPA:ksi tai vehnä-IPA:ksi kuin varsinaiseksi vehnäolueksi? Kermaisan täyteläisessä maussa appelsiini ja hiukan härski rasvaisuus kohtaavat, eikä lopputulos ole oikeastaan ollenkaan hassumpi! Kevyt ja helposti nautittava olut on kyseessä, ja hyväkin, mutta vehnistä odottavat joutuvat pettymään.


Brauerei Schloss Eggenberg, Itävalta. Doppelbock, 14%. Pullo, 0.33l.

Tässäpä olut jota BeerAdvocate luonnehtii maailman kenties harvinaisimmaksi – vain kerran vuodessa, sattumoisin 6. Joulukuuta, jolloin tämä luukusta tupsahtikin, pantu olut joka aikoinaan oli maailman vahvin. Harvinaisimmasta emme tiedä, tokkopa nyt sentään, mutta ehdottoman mielenkiintoinen!

Vahvalle oluelle tyypillisesti Samichlaus Classic ei juuri vaahtoa kaataessa, eikä oluen pinnalle muodostu kuin häivähdys vaahtoa. Väriltään olut on syvän ja kauniin rubiininpunainen, jossa valo taittuu nätisti. Olut on ulkoiselta olemukseltaan petollisen kevyen oloinen – vaan ensinuuhkaisu hälventää kaikki epäluulot! Pyöreän, turpean ja käyneen maltainen, ylikypsän rehevä tuoksu ei kaikessa tuhtiudessaan voi olla muuta kuin vahvan oluen tuoksu! Barley winet, tummat quadrupelit, eisbockit ynnä muut vahvat sopivat samaan kategoriaan. Etenkin quadrupelit, joiden kanssa Samichlaus jakaa tumman luumumaisuuden.

Maun rungossa suun täyttää siirappisen tahmea, mädännyt tumma hedelmäisyys, jopa liköörimäisyyteen asti – mutta selkeä maltaisuuden juonne tekee mausta kuitenkin ehdottomasti oluen maun. Näin vahva olut, joka myös maistuu näin vahvalta oluelta, on Ummikoille vähän liikaa, eikä Samichlauskaan siten oikein istu pirtaamme, mutta onhan Samichlaus tyylissään aivan hyvä olut, eikä aiheuta samanlaisia totaalisen luotaantyöntäviä väreitä kuin jotkut saman vahvuusluokan oluet. Jälkimaussa dominoi ällömakeus ja alkoholin polttelu nielussa.

Ei muuten välttis menisi yhtä 0.33l pulloa tätä alas, joten onneksi jaoimme sen kahteen pekkaan. Jos vahvat, tummahkot oluet kolahtavat, ei tätä kannata missata.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 08/12/2016 Kategoria/t: Arviot, Olutjoulukalenteri

 

Avainsanat: , , , , ,

Winter IPA

wp_20161204_001

Buxton Brewery, Englanti. Red IPA, 6.3%. Pullo, 0.33l.

Luukku neljä, ja nyt siirrytään jo nimenkin puolesta talvisiin maisemiin. Buxton on aikaisemmin tuttu ja muistelemme että olisi jopa ihan positiivisissa merkeissä, mutta blogissa ei panimon tuotteista arvioita löydy.

IPAin maailma on hassu paikka, kun vaalea ale voi tätä nykyä olla punainen, ruskea tai jopa musta… ei nimi miestä pahenna, mutta olutta ehkä vähän. Onhan se hassua että mikä tahansa vahvasti humaloitu olut on mukamas IPA, mutta kaipa se on niin että koska IPA myy, niin kaikelle voi lätkäistä tuon nimikkeen kunhan siinä on humalaa. Ja joskus vaikkei ihan hirveästi olisikaan.

Oli miten oli, erittäin nätin värinen Buxtonin Winter IPA kaatuu lasiin pahemmin vaahtoamatta, eikä vaahtoa jää kuin nimellisesti oluen pinnalle. Väriltään olut on todella syvän, tumman ja rehevän punaruskea, kuin mahonkia tai kastanjaa. Glögihän tästä tulee mieleen! Tuoksussa humalan katkerointi yhdistyy juurevan maltaiseen, toffeemaiseen ja pähkinäiseen täyteläisyyteen, tuoden mieleen tuhdin punaviinin. Mikään perus-IPAn tuoksu tämä ei ole, enemmän tulee mieleen brittein saarten tumma talviale johon on lisätty ylimääräinen ripaus humalaa, mutta kuten todettua… kaikkihan se on IPAa tätä nykyä! Oli miten oli, miellyttävän, talvisen paksu ja voimakas tuoksu ansaitsee kehut.

Joo, ei tämä mikään IPA ole. Rungossa jyllää makean pähkinäinen ja maltainen maku, joka taittuu selkeään, brittityylin puumaiseen humalaan pitkässä jälkimaussa. Rungossa mallas on kuitenkin se joka vie ja humala vikisee, minkä takia Ummikot ovat sitä mieltä että saa kyllä vähän luikuria laskea jos tästä IPA:ksi kutsuu. Oli miten oli, Winter IPAn humalalla höystetty pähkinäisyys on suunmukainen, tuhti muttei raskas maku. Humalan rooli rungossa taitaakin juuri olla sen pienoinen keventäminen, missä se onnistuukin hyvin.

Ei Buxtonin Winter IPA mikään merkkitapaus ole, mutta varsin mukava, astetta raskaampi versio tummemmasta brittialesta, jota voi hyvillä mielin kutsua talviolueksi, ja jota kelpaisi varmasti juoda lasi tai kaksikin hyvän aterian jälkeen takkatulen loimussa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 04/12/2016 Kategoria/t: Arviot, Olutjoulukalenteri

 

Avainsanat: , , , , , ,

Hara-Kiri & Winter Gorilla

wp_20161203_23_23_38_pro

Brasserie Sainte Cru, Ranska. Tripel, 8%. Pullo, 0.33l.

Eilen jäi kalenterioluen juominen välistä, joten otamme tänään sitten kaksi. Aloitamme kakkosesta tulleesta Hara-Kiristä, ja toivomme että sen maku ei ole kakkosesta tullut. Ehe ehe ehe.

Hara-Kiri kaatuu lasiin mukavan kuohkeasti vaahdoten tiheää, kermaista, valkoista vaahtoa, ehtaa tuhdin belgialen vaahtoa. Nopeasti vaahto kuitenkin katoaa liki kokonaan. Olut on väriltään appelsiinisen ruskeanoranssi ja kauniin syvä täyteläisessä sameudessaan. Tuoksussa yhdistyy appelsiininen, maltainen, maltillinen IPA ja belgitripel, vaan onpa Hara-Kirissä käytetty IPA-oluista tuttuja Centennial- ja Sorachi Ace -humalalajikkeita. Hetken tuoksuttelun jälkeen täyteläisessä ja miellyttävässä tuoksussa belgimäisyys korostuu.

Tripel on tyylinä tuhti, siitä ei pääse mihinkään. Siten myös Hara-Kiri on pohjimmiltaan paksu ja tuhti olut, mutta se onnistuu olemaan myös ilmavan kevyt. Paradoksi on paras doksi. Alla on hiukan mätää maltaista makeutta, mutta päälle tulee maltillisesti humalointia, joka tuo keveyttä ja raikkautta makuun. Alkoholin polttelun tuntee selkeästi etenkin rungon taittuessa jälkimakuun.

Sainte Crun Hara-Kiri on tyylissään tyylikkään kevyt ja helposti lähestyttävä olut, oikein maukas moderni tripel joka nyökkää humaloidumpia oluita kohtaan uhraamatta silti tyylinsä perinteistä mallaspainotteisuutta. Oikein hyvä.


Sori Brewing, Viro. Baltic Porter, 7%. Pullo, 0.33l.

Kolmosluukusta paljastui vanha tuttu, Sori Brewingin balttiporter Winter Gorilla – oikein hauskaa että pohjoinenkin pienpanimokulttuuri on edustettuna ranskalaisen Saveur Bieren joulukalenterissa! Virolaistunut suomalaispanimo on yleensä onnistunut hyvin, ja etenkin tummat ovat poikkeuksetta olleet onnistumisia.

Vahvalle porterille tyypillisesti Winter Gorilla kaatuu lasiin pahemmin vaahtoamatta, mutta oluen pinnalle jää reunoille muutaman millin pysyvä kerros hyvin vaaleanruskeaa vaahtoa. Olut on väriltään musta, kuinkas muuten. Tuoksu on tumman paahteinen, liköörimäisen makea ja kahvinen – kaksi jälkimmäistä eivät yllätä, onhan Winter Gorilla nimittäin kypsytetty Cointreau-tynnyreissä ja valmistuksessa on käytetty kahvia. Vaniljaisuudenkin häivähdyksiä erittäin miellyttävästä tuoksusta löytyy.

Maussa kahvi ja liköörimäinen makeus lyövät kättä vallan mainiosti. Tämän päälle kun latoo vaniljan sävyjä ja karrelle palanutta mallasta, niin kasassa on oikein mallikas tumma olut. Jälkimaussa nousee esiin ripaus tuhkakuppimaisuutta kun humalaisuus ja tummapaahto kohtaavat, muttei haittaavuuteen asti. Winter Gorillan maku on monipuolinen ja rikkaan vivahteikas niin, että oikeastaan joka suullinen paljastaa uuden puolen makujen yhdistelmistä; löytyy humalaa, maltaisuutta, paahteisuutta, vaniljaisuutta, makeutta, alkoholia ja kahvia, ja kaikki sekoittuvat suorastaan vaikuttavaksi sopaksi Winter Gorillassa.

Mukava todeta että jo avatusta kolmesta luukusta suomalaispojat saavat pisteet kotiin: kaikki oluet ovat tähän mennessä olleet hyviä, mutta Winter Gorilla on paras. Torilla tavataan? Mustamäen torilla siis.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 04/12/2016 Kategoria/t: Arviot, Olutjoulukalenteri

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Saison

wp_20161201_001

Basqueland Brewing Project, Espanja. Saison, 5.5%. Pullo, 0.33l.

Se on joulu nyt, eikun kohta! Kalenterin saa avata, ja Ummikoilla on kalenteri parhaasta päästä: Saveur Bieren Beery Christmas -olutkalenteri. Eli nyt Ummikot pääsevät joka päivä jouluun asti nauttimaan erikoisoluista, ja arvioitsemaan niitä.

Kiinanruusulla ja ruusunmarjoilla maustettu saison kaatuu lasiin  niukahkosti vaahdoten, mutta vaahto on melko pysyväistä: kahdesta pikkulasista toiseen jää reunalle pysyvä kerros, toisessa koko olut on taas hyvin perussaisonmaisen marenkisen, ehkä saippuaisenkin ja kuohkean valkoisen vaahdon peitossa. Väriltään olut on syvän, punertavan oranssinkeltainen, samea ja melko nätti.

Tuoksussa tuntuu perussaisonin kuohkean heinäisyyden päällä kylmänkirpeää, karvasta marjaisuutta. Tuoksu on sopivan kevyt olematta vähääkään ohut, ja kermaisuus, ruohoisuus ja kirpeä marjaisuus ovat hyvässä tasapainossa.

Suutuntuma on melko kuohkea, kuten makeilla saisoneilla on tapana, ja kuten tuoksussakin, on tässä paljon perussaisonin kermaista ruohoisuutta. Selkeästi makeamman puoleinen saison, vaikka myös happamuutta mausta löytyy. Kiinanruusu maistuu selkeästi, ollen samanlaista kuin hibiskusteessä, ja löytyypä mausta myös hapanta syysmarjaisuutta. Saisonien mittapuulla helppo Basquelandin olut on laadultaan saisonien perushyvää tasoa, joka ei oikein yllä parhaimpien joukkoon mutta on silti oikein oiva olut jota juo ihan ilokseen.

Joo, kyllä tämä suklaakalenterin voittaa ihan kevyesti.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 01/12/2016 Kategoria/t: Arviot, Olutjoulukalenteri

 

Avainsanat: , , ,

Pumpkinator (2016)

d__pictures_camera-roll_wp_20161125_001

Saint Arnold Brewing Company, Yhdysvallat. Imperial spiced stout/pumpkin ale, 11%. Pullo, 0.76l.

Ummikot saivat taas kerran paketin Ameriikan Texasista, joka sisälsi jotain roinaa ja useamman pullon sikäläistä pienpanimo-olutta. Käsittääksemme Texas on viime vuosina ollut ns. ”hotbed” artesaanioluille, ja onneksemme Ummikoilla on siellä päin ystävä joka hänkin on olutaficionado (kyllä, ulkomaankielinen sivistyssana!). Tällä kertaa paketti sisälsi useamman St. Arnold -panimon oluen, ja me toki aloitamme tällä, satsin vahvimmalla oluella. Halloweenikin tuli ja meni, joten juodaan kurpitsaolut pois ennen kuin sen muisto on kokonaan haalistunut, vähän niin kuin viime perjantaille kävi.

Yönmusta kurpitsastout kaatuu lasiin niukasti vaahdoten hyvin nopeasti kokonaan katoavaa mokkaista vaahtoa. Valoa vasten Pumpkinatorissa on pientä punertavaa häivähdystä, ja yhdistettynä vaahdottomuuteen tekee se oluesta petollisen kevyen oloisen. Ei uskoisi yli kymmenvolttiseksi, vaan kyllä se näin vaan on.

Tuoksussa on kurpitsaisuuden ohella reilua mausteisuutta ja – kylläpä vain – alkoholia! Viimeksimainittua hyvin reilusti. Tuoksu on jouluisessa mausteisuudessaan hiukan happaman taikinainen, kuin jouluinen sahramipulla, tai alkoholilla kostutettu maustekakku. Tuhti ja mausteikas tuoksu ei kuitenkaan ole liian päällekäyvä, vaan itse asiassa oluen vahvuuden huomioon ottaen jopa elegantti ja tasapainoinen. Tuoksun jokainen osa-alue pääsee hyvin esiin, mutta pelaa silti yhteen. Tumman alen tuoksun päälle yhdistyvät alkoholin, kurpitsan ja mausteisuuden aromit tekevät siitä myös melko omaperäisen, ehdottomasti positiivisella tavalla.

Jos olut ulkoisesti vaikuttikin hiukan kevyeltä, ei suutuntuma tahi maku todellakaan sitä ole. Ensi hetkestä lähtien suutuntuma on jähmeän ja siirappisen tahmeanpaksu. Ja makua, sitä Pumpkinatorissa riittää: se ei ole sen enempää kevyt kuin yksiulotteinenkaan. Pohjalla on tuhdin imperialin ylikypsää lakritsimaisuutta, joka toimii ponnahduslautana jopa väkevälle mausteisuudelle, lihaisalle kurpitsalle ja liköörissä uineelle englantilaistyyliselle hedelmäkakulle. Kurpitsa on makukokonaisuudessa ehkä se pienimmässä roolissa oleva juonne, kun taas alkoholinen mausteisuus on se vahvin, eikä suolaisenmakeaa, tahmeaa ja paksua perus-imperialin makua myöskään pidä vähätellä. Hiukan yskänlääkemäisyyttäkin löytyy. Jälkimaku on, kuten näin vahvoilla tummilla oluilla tuppaa olemaan, lähinnä alkoholin korvennusta koko matkan nielusta mahaan. Tuhtiudessaan vaativa Pumpkinator ei todellakaan ole mikään joka tilanteen tumma, eikä tämän kokoinen pullo sovi kovin hyvin yksin nautittavaksi, mutta maustettujen stoutien ja tummien kurpitsaoluiden saralla Pumpkinator on vähintäänkin kelvollinen yksilö. Jos tätä satutte löytämään, säästäkää se hyvän liha-aterian jälkiruokaolueksi – ja varmistakaa että on hyvää seuraa, jonka kanssa jakaa tämä!

Kuten sanonta kuuluu, on kaikki isompaa jenkeissä. Iso pullokin on 0.76l nollaseiskavitosen sijasta, ja 11%-volttinen kurpitsaolut on luultavasti sellainen, jonka teksasilainen möhömaha vetää perjantaina siksarin verran lämmittelynä. Leikki sikseen, taas kerran esimerkki siitä että Yhdysvalloissa on oivaa näkemystä siihen, miten vahva ja vaativa olut kuuluu tehdä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26/11/2016 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , , , ,

Turistia

wp_20161118_003

Ruosniemen Panimo, Suomi. Pale ale, 4.7%. Pullo, 0.33l.

Syystalven synkässä säässä – vettä sataa, tuulee ja on mustaa kuin Mustin perseessä pimeänä yönä – sitä huomaa kaipaavansa jonnekin lämpimään ja valoisaan. Mutta koska Ummikot eivät ole rahamiehiä ja -naisia, joutuvat he tyytymään kesäisellä etiketillä varustettuun Ruosniemen Turistiin ja itsensä uneen itkemiseen. Tai ainakin ensiksi mainittuun.

Ollakseen ”pale ale” on Turisti väriltään yllättävänkin tumma: samea, kauniin syvän kuparinruskea jossa on mukavaa täyteläisyyttä. Vaahtoa muodostuu aluksi muutaman sentin kerros, joka pikkuhiljaa vähenee jättäen kivaa pitsiä lasin reunoille. Väriltään vaahto on marenkisen valkoista, ja koostumuskin tuo mieleen samaisen sokeroidun munaherkun.

Turistin tummahko väri tuntuu myös tuoksussa, josta voi aistia täyteläisen mallaspedin jonka päällä makoilee hedelmäisen mehukkaita, maltillisen katkeroisia humalan sävyjä. Sitrukseen kallistuva tuoksu omaa kevyen ylikypsän juonteen, joka antaa sille pyöreyttä ja maltaisuuteen sopivaa pientä tuhtiutta. Tasapainoinen, jopa hillitty mutta toimiva tuoksu.

Maku ei poikkea tuoksusta ja väristä liikaa: tässäkin on maistettavissa kevyen maltainen pohja, jonka päällä on suurimman osan huomiosta vievä humalointi, joka on katkeroisempi kuin tuoksu muttei silti vailla hedelmäisen mehumaisia piirteitä. Roskaisen appelsiinimainen ja greippinen, tuntuva muttei ylitsevuotava katkero on dominoiva piirre rungossa, ja vaikka se jatkuu selkeänä vielä jälkimaussa, on se juuri jälkimaussa missä miellyttävän mandariininen makeus nousee esiin hetkeksi, ennen kuin kuivempi katkerointi pääsee valloilleen pitkähkön jälkimaun hännässä. Olipahan lause, tuosta Word kyllä herjaisi! Loppujen lopuksi Turisti ei kuitenkaan ole mikään kompleksisuuden voittomarssi, vaan perus-pale ale jossa on juuri passeli määrä monipuolisuutta tehdäkseen tästä ihan tavanomaisinta pale alea mielenkiintoisemman tapauksen.

Turisti on jälleen yksi oikein mukava olut Ruosniemeltä, joka vieläkin kaipaa sitä panimoa märittelevää lippulaivatuotetta, sitä yhtä olutta ylitse muiden joka olisi Ruosniemelle mitä Siperia on Plevnalle, American Lager StaPalle ja Must Kuld Pohjalalle. Turistista ei ole tähän, vaikka oikein hyvä markettiale onkin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 18/11/2016 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Twilight Tiffany

wp_20161111_22_56_56_pro

Hopping Brewsters, Suomi. Stout, 4.0%. Pullo, 0.33l.

Hopping Brewsters on Ummikoille tuttu jo parin SOPP:in kautta, joissa panimo on onnistunut vakuuttamaan meidän tarjonnallaan. Eli kun sievästä Pienestä löytyi Twilight Tiffany -stoutia, piti ottaa lentokonevalmistajan mukaan nimetyn panimon pullotettu tuotekin testaukseen.

Tiffany on mallia ylivaahtoava: lasiin saa herutella pikkulirauksia hiljalleen, kun tumman kullan pinnalle muodostuva vaahto suorastaan syöksyy lasista ulos kuin käänteinen Stuka konsanaan. Runsas vaahto on hitaasti haihtuvaa, tiivistä, marenkista ja kiiltävää, väriltään mokkaisen ruskeaa. Vaahdon tiiviys ja kestävyys toden totta häiritsevät, kun tuntuu ettei pullon sisältöä saa millään järkevällä aikavälillä kaadettua lasiin. No, ehkä tämä tästä ennen kuin Venäläiset valtaavat Berliinin taas…

Väriltään olut on tiiviin musta – valoakaan vasten ei näy juuri mitään läpi. Mutta näinhän sen stoutin kohdalla kuuluukin olla.

Tuoksu on melko etäinen, ja siinä on kylmän metallisia ja saippuamaisia sävyjä. Nämä vähän pilaavat herukkamaisen tummaa, paahtunutta tuoksua joka jää liian taustalle tuoksukokonaisuudessa. Ei kovin säväyttävä tuoksu.

Maku on tyypillinen köykäisen stoutin: paahtuneisuus on terävää ja ohutta, alla colamaisen tahmeita sävyjä, ja rungosta puuttuu kaikkinainen täyteläisyys, pyöreys ja syvyys. Markettistoutien karsinassaan ihan keskihyvä, mutta Twilight Tiffanyn harmiksi tässä karsinassa keskitaso on melko heikko. Rungon ohuus jatkuu jälkimaun olemattomuuteen, ja heikon kokonaisuuden kruunaa ylihapokkaan kuohkea suutuntuma.

Etiketti lupailee kevyen paahteista ja maltaista runkoa. Ikävä kyllä keveys on tässä tapauksessa synonyymi ohuudelle, ja Twilight Tiffanyn lopullinen arvio on aivan selvä: ei jatkoon.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 11/11/2016 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,