RSS

Parlamentaarikko

WP_20171111_003

Ruosniemen Panimo, Suomi. Dubbel, 6.9%. Pullo, 0.33l.

Parasta ennen -päiväyksen ohittaneiden oluiden tyhjentäminen kaapista jatkuu, nyt vuorossa Ruosniemen entuudestaan tuttu Parlamentaarikko. Ruosniemi panimona on tunnetusti Ummikoiden mieleen, vaikka se lippulaivaolut heiltä vielä uupuukin. Vähemmän yllättäen belgidubbelista ei ole siksi, vaikka ihan maittava olut onkin!

Kaatovaiheessa kohtalaisesti vaahtoavalla Parlamentaarikolla on n. puolen sentin paksuinen, epätasainen ja hiukan saippuainen pysyväiskerros vaahtoa mukavan samean, kinuskinruskean oluen päällä. Jytyssä tuoksussa on mallaslimppua, tummaa hedelmäisyyttä ja muita perusbelgitumman tuoksuja, mutta myös aavistus punaviinimäisyyttä. Perushyvä perustuoksu tyylille kuitenkin.

Maku pysyttelee samalla linjalla: melko tyypillinen, ei erityisen mieleenpainuva mutta hyvin juotava belgityylin dubbel tämä on. Maussa tumma hedelmäisyys jää taikinamaisen mallasleipämäisyyden alle, eikä viinimäisyys jatku makuun. Dubbeliksi Parlamentaarikon maku on kevyenpuoleinen muttei millään muotoa ohut tai vetinen, minkä takia Parlamentaarikko on helppo muttei köykäinen dubbel. Varsin mukiinmenevä – ja sieltä kurkkuun mukisematta poistuva – kotimainen belgiale.

Ruosniemi osoittaa tällä(kin) oluella että heidän taitonsa riittävät moneen, trendikkäimmistä oluttyyleistä ajattomiin klassikkoihin. Silti heiltä puuttuu se yksi ylitse muiden, heidän oma American Lagerinsa, Siperiansa, Punk IPA:nsa.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 11/11/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , ,

Touch Of Nature

WP_20171110_001

Evergreen, Espanja. Makea omenasiideri, 4.5%. Pullo, 0.33l.

Onkin vierähtänyt tovi siitä kun Ummikot ovat arvioineet siideriä – yli vuosi! On siis korkea aika suoda hiukan huomiota tälle aivan liian ylenkatsotulle ja aliarvostetulle oluen serkulle, etenkin kun kaapista löytyi juuri vanhentunut siideri.

Espanja ei ole varsinaisesti siiderimaana tunnettu, mutta kyllähän siellä omenaa kasvaa joten miksei. Väriltään melko kalpea ja siksi hiukan kalsea Touch Of Nature – onpa muuten kamala nimi – tuoksuu ihan ”the real dealiltä”, joskin tuoksu on aavistuksen hento. Omenaisuus on makeaan painottuvaa, hivenen mausteista ja hiivaista. Ainakaan tuoksu ei ole ”dry”, kuten pullo lupailee, vaan pikemminkin ranskalaistyylisen täyteläisen makea.

Pirteästi pirskahteleva Touch Of Nature ei tuo mieleen ranskalaissiidereitä vain tuoksunsa puolesta, vaan myös maku viittaa naapureihin idässä. Kuivaa tästä ei saa millään, korkeintaan tämä on puolimakea ja oikeastaan jopa makea. Tahmean sokerinen siideri on maultaan aidon omenainen, mutta makuakin vaivaa pieni ohuus, tästä puuttuu se parhaiden ranskalaissiiderien pyöreä täyteläisyys. Siltikin Touch Of Nature on ihan kelpo joskin tylsä siideri.

Siiderien ongelma on se, että verrattuna oluisiin niiden tarjoama makumaailma on huomattavasti suppeampi ja rajoittuneempi. Touch Of Nature on siiderien maailmassa perushyvä mutta myös perustylsä rivisidukka, jolla ei juuri ole omaa luonnetta mutta on silti ihan kivan makuinen.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 11/11/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Kreuzberg

WP_20171020_002

Põhjala, Viro. Berliner Weisse, 3.5%. Pullo, 0.33l.

Virolainen Pohjala on tähän mennessä suoriutunut lähes poikkeuksetta vähintäänkin puhtain paperein oluesta kuin oluesta, ja monesti lopputulos on ollut selkeästi kiitettävän puolella. Berliner Weisse, kuten hapanoluet muutenkin, ovat kuitenkin monesti haastavia, joten katsotaanpa miten virolaisen pienpanimoskenen johtotähti selviää siitä…

Hau-skalla koiraetiketillä varustettu pullo pitää sisällään sameaa, kevyesti vihertäväänkin vivahtavaa, ruohoisen keltaista olutta, joka vaahtoaa niukalti eikä omaa pysyväiskerrosta lain. Tuoksu on omenaisen hapan, suorastaan siiderimäinen kipakassa kuivuudessaan. Erittäin raikas, sopivan kevyt ja virkistävä tuoksu – happamuus on ainoa vedenjakaja tässä, joillekin se voi olla liikaa.

Hapan tämä toki on, kuten tyyliin kuuluu, mutta maussa happamuus ei silti äidy liialliseksi. Sen ohella on kirpeää omenaisuutta ja kevyttä vahamaisuutta, kuin omenankuorta. Hyvin siiderimäinen olut, joka ylläpitää hyvää tasapainoa happamuuden ja omenaisen hedelmäisyyden välillä. Ainoa varsinainen kritiikin aihe on, että happamuuden alla runko on melko ohut. Onneksi rungon kaikki muut maut ja niiden puutteet jäävät kirpeän happaman omenaisuuden jalkoihin!

Jos nyt ei ihan kiitettävän arvoinen ole, saa Kreuzberg kuitenkin hyväksyvän nyökkäyksen osakseen. Berliner weissenä ja hapanoluena se on raikas, virkistävä ja melko helposti nautittava, mutta silti aidosti hapan… eli kuta kuinkin niin lähellä ns. sessio-olutta kuin hapanolut voi olla!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 20/10/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Hoegaarden

WP_20171013_001

InBev Belgium, Belgia. Witbier, 4.9%. Pullo, 0.75l.

Nyt ollaan klassikon äärellä: maailman tunnetuin witbier, ja mahdollisesti maailman tai ainakin Suomen tunnetuin ja/tai juoduin vehnäolut, sakemannit mukaanlukien – alunperin pienpanimo-olut, joka sittemmin joutui ison panimon ostamaksi. Kuulemma laatu laski tämän myötä, mutta siltikin myös nyky-Hoegaarden on aivan loistava olut. Ei, tästä ei tule objektiivista ja puolueetonta arviota.

Lasit laitoimme ns. oikeaoppisesti pakkaseen, vaikka meillä ei ole oikeita, paksuja ja isoja Hoegaarden-laseja, ja pullo otettiin suoraan kylmästä. Jos Hoegaarden ei satu olemaan tuttu, mikä on epätodennäköistä, niin tämä on niitä oluita jotka tarjoillaan omista laseistaan, mikäli ravintola tekee hommat kuten pitää – ja näitä laseja säilytetään pakkasessa! Arvatkaapa vaan onko Hoegaarden, tästä lähin Hugo, täydellinen kesäolut?

Pullohugo kaatuu lasiin ihan mukavasti vaahdoten hiukan saippuaista, melko tiivistä vaahtoa, joka haihtuu säädyllisessä ajassa, jättäen säädyllisen kerroksen oluen pinnalle. Väriltään olut on samean, hiukan haalistuneen ja olkisen keltainen. Kuten useimpien witbierien kohdalla, puuttuu Hugosta saksalaisserkkujensa täyteläinen väri.

Tuoksu on melko kevyt muttei silti ohut tai hento: makea, raikas, kukkainen, kevyen mausteinen, vaniljavanukasmainen… pitkälti kaikki perinteisen witbierin tuoksuprofiilin piirteet löytyvät tästä, joskin makeutta korostetaan. Erittäin mukava tuoksu, eikä lainkaan soppaisen tunkkainen, toisin kuin monissa muissa aivan hyvissäkin witbiereissä.

Sinänsä on helppo ymmärtää miksi jotkut eivät arvosta Hugoa erityisemmin, sillä onhan se maultaan varsin kevyt ja helppo, eikä haasta maistajaansa juuri lain – mutta silloin ei ymmärrä mistä Hugossa on kyse. Samaten kuin vaikkapa bitter-oluet tai esim. Guinness, on Hugo nimenomaan kulutusolut, sellainen jokaiseen tilanteeseen sopiva, aina hyvä olut. Silloin ei sovi olla liian haastava. Makua Hugossa on silti aivan riittämiin: valmistuksessa käytetty korianteri tuo mukavaa pientä pistelyä, ja muuten runko on täyteläinen, raikas ja hivenen olkinenkin – viimeksimainittu piirre jää tosin makean vanukasmaisuuden varjoon. Jälkimaku on kevyt ja lyhyt. Eihän tämä tosiaan maullaan vuoria siirrä tai aiheuta muitakaan mullistuksia, mutta kaikessa helppoudessaan Hugo on, sekä silti että siksi, erittäin hyvä olut: helppo, täyteläinen, raikas ja rikas. Ja, ihan totta: kyllä tämä on molempien Ummikoiden mielestä se kaikkein paras belgivehnäolut.

Molempia Ummikoita hiukan ihmetyttää suomalainen trendi lisätä lime- tai sitruunaviipale Hugotuoppiin. Meksikolaisoluiden kohdalla ymmärrämme tämän, mutta miksi itsessään täyteläisen makuista olutta pitää mennä pilaamaan jonkun pallomaisesta rehusta leikatun viipaleen kanssa? Ei ymmärrä.

Niin, summa summarum: Hoegaarden on molempien suosikkioluita, emmekä edes leiki puolueettomia tässä. Mielestämme Hugo tasapainottelee onnistuneesti ns. kulutusbissen ja erikoisoluen välissä, löytäen toimivan tasapainon, jossa Hugosta löytyy kulutusbissen helppous samalla kun siitä löytyy erikoisoluen rikas ja perinteisestä kusivesilagerista radikaalisti poikkeava makumaailma.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 13/10/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Novopacké Pivo Podkrkonossky Special

WP_20171006_002

Pivovar Nova Paka, Tsekki. Tumma lager, 6.3%. Pullo, 0.5l.

Taas pääsi käymään niin, että Ummikkojen olutkaapista löytyi muutama vanhentuva ja vanhaksi mennyt olut. Niiden kimppuun siis, ensimmäisenä vuorossa tsekkiläinen nimihirviö Novopacké Pivo Podkrkonossky Special, tästä lähin Novopacke.

Lasiin tummaksi tsekkilageriksi melko vahva Novopacke kaatuu pahemmin vaahtoamatta, n. sentin verran vaahtoa on kaatovaiheessa mutta se laskee käytännössä heti. Väriltään olut on tumma, mustahko muttei aivan musta: valossa oluessa näkyy tumman rubiininpunaisia sävyjä. Tuoksu on makeahko ja aavistuksen tumman hedelmäinen, ripauksen lakumainenkin mutta lagerille tyypillisesti tuoksu on melko hento.

Maussa aistii samaa tummaa, makeaa hedelmäisyyttä ja tuorelakritsin melassisuutta, ja rungossa on yllättävän vahvaa humalointiakin. Itse asiassa tummalle tsekkilagerille humalointia on jopa ripaus liikaa, se nimittäin syö makeutta ja makua muutenkin. Puumainen humala jatkuu jälkimakuun, jossa se on kohtalaisen pitkäkestoinen jos nyt ei kuitenkaan erityisen katkeroinen. Humaloinnin takia Novopacke on pikemminkin ehkä jälkiruoka- kuin ruokaolut, tai sitten vahvanmakuisen ruuan, esim. tummassa kastikkeessa tarjoillun riistan, kylkeen sopiva.

Lagerista on yleensä melko nihkeää tarinoida pitkiä pätkiä, ja näin on Novopackenkin kohdalla: tasaisen hyvä muttei mitenkään erinomainen tumma tsekkilager, joka lagereiden tapaan on pikemminkin kulutus- kuin nautiskeluolut.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/10/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , ,

Komes Porter Baltycki

WP_20170929_001

Browar Fortuna, Puola. Baltic porter, 9%. Pullo, 0.5l.

Ummikot kävivät Puolassa, mistä lisää myöhemmin, ja omiksi tuliaisiksi tarttui mukaan pari olutta sikäläisiltä pien- tai ainakin pienemmiltä panimoilta. Totta kai tuuppaamme nämä arvostelujonon kärkeen!

Yhdeksänvolttinen balttiporteri Komes Porter Baltycki kaatuu lasiin nätisti vaahdoten tumman mokkaista, jopa suklaamoussemaista vaahtoa, joka kuitenkin nopeasti laskee liki kokonaan. Oluen väristä ei tarvitse sanoa mitään koska se on… no, sanotaan se nyt silti: musta. Musta kuin mustan sielusi pimein soppi. Tuoksu on sekä jyty että upea: väkevän lakritsinen, tumman suklainen, makean maltainen, nätin paahtunut. Tummuudessaan monipuolinen ja vivahteikas, vaikuttava tuoksu.

Maku ei petä loistavan tuoksun lupausta. Tumman paahtuneesta mausta löytyy kosolti pannukahvia ja erittäin tumman suklaisia sävyjä, sekä liki karrelle palanutta mallaslimppua. Makeutta ei niinkään löydy. Ainoa ikävä piirre maussa on epämääräinen, jyrkän terävä ja kitkerä palaneen kumin sävy, joka nostaa päätään välillä. Muuten kyse on balttiporterien saralla melko heikon makeasta mutta muuten vahvasta edustajasta. Alkoholi ei maistu oluessa liikaa, ei oikeastaan juuri ollenkaan, ja muutenkin Komes on vallan juotava olut.

Edellämainittu palaneen kumin ajoittain esiin nouseva sivumaku on ainoa este sille, että tämä nousisi balttiporterien valioluokkaan, mutta näinkin kyse on tutustumisen arvoisesta olusesta.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 29/09/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

I Love You With My Stout

WP_20170901_001

Evil Twin Brewing, Yhdysvallat. Imperial Stout, 12%. Pullo, 0.355l.

Ummikoilla onkin ollut pitkä tauko arvioiden rustaamisessa, mutta nyt otetaan sitten vahinkoa oikein kunnolla takaisin ja arvioidaan olut joka on yhtä vahva kuin kaksi tai peräti kolme olutta yhteensä! Eli kai tämä lasketaan sitten kolmeksi arvioksi?

Vahvalle stoutille ominaisesti täysin musta olut vaahtoaa hyvin niukasti kaatovaiheessa, eikä pysyväiskerrosta ole kuin ihan nimeksi vain. Öljymäisen paksu olut tuoksuu rapean paahtuneelta, hiiltyneen makealta, todella tumman leipäisältä, kahviselta, lakritsiselta… tuhdissa tuoksussa on kaikki hyvän imperialin elementit, eli mitenkään omaperäinen tuoksu ei ole, mutta erittäin hyvä.

Tuhtiakin tuhdimmassa maussa oikein mädän ylikypsä, yli-imelän saaristolaislimppumainen makeus iskee kitalakeen ensimmäisenä, johon ilmenee lakritsikastikemaista suolaisuutta. Tuhtia viinamaisuutta löytyy myös, mutta eipä yllätä kun voltteja on tusinan verran… kuten ei myöskään yllätä polttelu nielussa. Maku on hiukan aggressiivisempi kuin keskiverto-imperial stoutilla, mutta muuten I Love You:n maku on melko perinteinen jenkki-imperialin. Mutta kuten tuoksussa, ei tavanomaisuus maussakaan ole millään muotoa yhtä kuin huono tai tylsä, tässä tapauksessa päinvastoin: vaativa, päällekäyvä, täyteläinen ja makumaailmaltaan rikas jos nyt ei kovin omaperäinen I Love You With My Stout on vahva tyylinsä edustaja.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 01/09/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,