RSS

Kaffe Stout

WP_20170324_001

Rekolan Panimo, Suomi. Stout, 5.5%. Pullo, 0.5l.

Pienpanimokamppista, vaihteeksi. Nyt vuorossa blogissamme vähemmälle huomiolle jääneen Rekolan Panimon lisä tämänvuotiseen kampanjaan, laktoosilla makeutettu ja kahvilla maustettu, volteiltaan melko varovainen stout. Kassellaan…

Lasiin Kaffe Stout kaatuu niukasti vaahdoten, eikä pinnalle jää kuin nimellinen kerros epätasaista vaahtoa. Väriltään olut on pikemminkin todella tumman ruskea kuin aivan musta, etenkin valoa vasten tämän huomaa selkeästi. Stoutiksi hiukan kevyen oloinen. Tuoksusta löytyy sekä kahvia että laktoosia, vähän stögistä ja ikävä kyllä ripaus vetisyyttäkin. Ei silti mitenkään kehno tuoksu.

Ikävä kyllä oluen ulkonäkö ei johtanut harhaan: melko ohut ja vetinenkin tapaus on kyseessä. Runko on laimea ja kapea, vaikka siitä löytyykin sekä kahvia että maitoa, ja kaiken lisäksi ripaus lakritsaakin, ja jälkimaku on sekä vetinen että lyhyt. On todella harmi, että Kaffe Stout kärsii vetisyydestä, sillä muuten maku on oikeastaan varsin miellyttävä, ja tuhdimpana oluena tämä voisi olla jopa mainio. Tässä on olut, josta haluamme nähdä imperial stout -version!

Niin se vain on, että hyvissä oluissa on usein ihan syystäkin voltteja. Vaikka Kaffe Stout ylittää kaupparajan melkein prosentilla, menee se ohuen ja jotenkin litteän epätyydyttävän makunsa takia (”tää maku on hyvä – ai se loppukin jo!”) juuri siihen karsinaan, ja on auttamatta selkeä pettymys. Ja vain yhden, mutta sitäkin räikeämmän puutteen takia!

Voi voi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25/03/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,

Summer Session Ale

WP_20170317_003

Peak Organic Brewing Company, Yhdysvallat. Pale ale/vehnäolut, 5%. Pullo, 0.355l.

No onkos tullut kesä talven keskelle? Ei sentään, vaan kestosyksyn. Eikä oikeastaan kesä, vaan viime kesän grillailuista yli jäänyt Peakin kesäsessio-olut, jonka päiväys meni pari viikkoa sitten joten se on juotava nyt…

Nimensä mukaisesti luomuoluita valmistava Peak on esiintynyt tässäkin blogissa pariin otteeseen, ja heidän Hop Blanc -vehnä-IPA:nsa oli kohtalaisen miellyttävä tapaus. Tämäkin olut on Ummikoille entuudestaan tuttu, eikä ollut lainkaan kehnompi tuttavuus. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Lasiin Summer Session Ale kaatuu äänekkäästi ja runsaasti vaahdoten, mutta höttöinen ja ilmava vaahto katoaa nopeasti liki kokonaan, jättäen kuitenkin pitsiä lasin reunoille ja epätasaisen kerroksen oluen pinnalle. Väriltään olut on appelsiinimaisen ja sitruunaisen kalpeankeltainen, ja aavistuksen samea jos nyt ei kuitenkaan mikään sakkapommi. Tuoksu on raikkaan ja runsaan, muttei ylitsevuotavan sitruksisen humalainen, karvas mutta silti mehuisa. Makeuttakin löytyy. Sanalla sanoen, kesäisä.

Hapokkaan suutuntuman jälkeen ensimmäinen asia minkä huomaa on jenkkihumaloitu karvaus, joka on todella sitruksista ja kuivaa. Sen alta paljastuu kuitenkin ripaus makeampaa, trooppistakin hedelmäisyyttä, joka tasapainottaa runkoa. Runko on kuitenkin melko lyhyt, jonka jälkeen suuhun jää kuivaavaa, hiukan saippuaista humalan karvautta. Ikävä kyllä muutoin raikkaassa oluessa on aavistuksen tunkkainen jälkimaku. Ihan humalapommiksi asti tästä ei ole, mutta kyllä humalointi melko tuhtia tässä oluessa on.

Kesäisen makuinen Summer Session Ale on käypä kulutusolut, joka ei tarjoa mullistavia makukokemuksia, mutta on helppoutensa ja keveytensä takia kelpo kaveri esim. grilliruualle tai terassilla hengailulle.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 18/03/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Kratti

wp_20170303_001

Panimo Hiisi, Suomi. Saison, 5.5%. Pullo, 0.33l.

ReDankulousin jälkeen jatkamme muilla kuin pienpanimokampanjan olusilla, pitkälti koska parasta ennen -päiväys ehti mennä kuunvaihteessa. Nyt on vuorossa yleensä vahvoihin suorituksiin yltäneen Panimo Hiisin saison, jonka valmistuksessa on käytetty mustaviinimarjaa ja puolukkaa.

Äänekkäästi poreileva olut vaahtoaa kaatovaiheessa jonkun verran, mutta hapokas ja höttöinen vaahto ei ole kestäväistä sorttia: oluen pinnalle jää vain ohut valkea rengas. Väriltään olut on täyteläisen ja syvän puna-oranssi, samea ja olemukseltaan paksuhko. Tuoksu on tuhti, kuiva ja hapan: Kratin tuoksussa on paljon yhtäläisyyksiä oikein kuivan omenasiiderin kanssa. Marjaisuus iskee sieraimiin syksyisen kirpeänä, tässä haistaa pakkasyöt ja kuuran peitossa olevat pudonneet lehdet. Alkuun vahva tuoksu laantuu nopeasti oikeastaan melko miellyttäväksi.

Hapanta on, sanoi Ummikko oluesta. Tähän kuva Ummikoiden naamoista norsunulkosynnyttimillä. Maku tuo mieleen mummolasta aina löytyneiden kukkapotpurrien tuoksun, samanlaista vahvaa happamuutta ja kirpeää, kuivaa kukkaisuutta tässä on. Kylmänkirpeästä marjaisuudesta aistii ainakin mustaviinimarjan melko selkeästi, eikä puolukkaakaan tarvitse kauaa etsiä. Lopulta Kratti ei ole niinkään hapanolut kuin kirpeä olut: toki se kallistuu hyvin selkeästi happaman puolelle, mutta kyllä se naaman kurtulle vetävä kylmä kirpeys on Kratin ”se juttu”.

Mikäli kirpeät hapanoluet kolahtavat, ei Kratti ole lainkaan heikompi tapaus. Ummikoista toinen tykkää siis tosi paljon, toinen pystyy juuri ja juuri juomaan puolet pienestä pullosta.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 04/03/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

ReDankulous

wp_20170224_096

Founders Brewing Company, Yhdysvallat. Red ale/Imperial IPA, 9.5%. Pullo, 0.355l.

Pienpanimokamppiksen oluet saavat hetken odottaa vuoroaan, sillä nyt on tarkan syynin alla mainion Foundersin ReDankulous… miksi nimi viittaa huumeisiin, sitä emme tiedä, sillä ainesosiltaan ihan perusolut on kyseessä. Etiketin mukaan siis. No, tiputetaan sitä märkää ja kassellaan mitä tulee…

Lasiin ReDankulous kaatuu nättinä. Väri on syvän kastanjainen ja rubiininpunainen, täyteläinen ja kesäisesti valossa kimmeltävä. Vaahtoa on aluksi runsaasti, useita senttejä, mutta pikkuhiljaa se haihtuu epätasaiseksi, ohueksi kerrokseksi pinnalle, jättäen myös kivasti pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on maltainen, käyneen tuhti, ylikypsä ja jopa mädänneen makea. Se ei vie ajatuksia IPA:aan laisinkaan, vaan tuo mieleen tuhdin mallaspohjan omaavat, korkeavolttiset alet. Tämä koska tuoksun humalointi on erittäin hentoa, tekisi mieli sanoa jopa olematonta, mutta vähän sitä löytää reunoilta kun oikein etsii. Hiukan yllättävää, kun etiketin mukaan IBUja on 90.

…Vaan eipä humalaa maustakaan oikeastaan löydy. ReDankulousin suutuntuma on erittäin paksu, aivan kuin hiukan vetistä velliä joisi, ja on muutenkin tuhti, mutta pehmeä ja oikeastaan varsin nautinnollinen. Humalaa ei oikein löydy kuin jälkimausta, eikä siinäkään kovin voimakkaana, joskin aavistuksen kerrostuen kun olutta hörppii. Maku on tuhti, sorainen, maltainen, ylikypsä ja ylilyöty; IPAaa enemmän tulee mieleen North Coastin Red Seal Alen tyyliset jenkki-red alet. Humala tuntuu poreilevan pinnan alla: aina välillä se on melkein nousemassa esiin, mutta uppoaa sitten takaisin. Humalan rooli on kuitenkin tärkeä joskin näkymätön: sen ansiosta ReDankulous on tuhtiudestaan huolimatta melko helposti juotava.

Pakko se on nostaa hattua taas kerran Foundersille: oikein hyvän, vaativan mutta sopivan juotavan oluen ovat taas tehneet.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 24/02/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Pistolekors

wp_20170211_002

Mustan Virran Panimo, Suomi. Porter, 7%. Pullo, 0.33l.

Eilisen Hoegaardenin jälkeen pääsemme viimeinkin Alkon pienpanimo-olutkampanjan kimppuun. Aloitamme monella tapaa mielenkiintoisimmasta oluesta, eli Savonlinnalaisen Mustan Virran Panimon Pistolekors-porterista. Kyseessä on nuoren panimon ensimmäinen Alkon jakeluun päässyt olut, joka tulee erikoisen muotoisessa ”yskänlääkepullossa” ja vieläpä erittäin tyylikkäällä etiketillä varustettuna.

Kaatovaiheessa olut vaahtoaa jonkin verran, kuohkeimmillaan vaahtokerros on muutaman sentin paksuinen mutta haihtuu nopeasti liki kokonaan, jättäen vain hieman jäännöstä pinnalle. Väriltään olut on mustahko, valoa vasten näkyy hiukan colamaista ruskeutta. Tuoksussa on paljon paahtunutta, rukiista maltaisuutta jossa on myös selkeää makeuden vivahdetta. Pistolekors ui vastavirtaan: tällä hetkellä porterien ja stoutien trendi tuntuu olevan kahvisuus ja suklaisuus, mutta Mustan Virran oluessa tuoksu on nimenomaan porterin perusasioiden äärellä, leipäisen ja reilun paahtuneen maltaisuuden. Hyvä niin, sillä tuoksu toimii vaikka voisikin ehkä olla aavistuksen voimakkaampi.

Maussakin nimenomaan paahtunut, liki karrelle palanut maltaisuus on homman nimi. Sitä reunustaa pieni makeampi vivahde, mutta juuri rakeisen paahteinen maltaisuus on tämän juttu. Ikävä kyllä runko on vetisen- ja ohuenpuoleinen, eikä jälkimakukaan mitenkään räjähdä kukkaan missään vaiheessa. Tämä on hyvin harmillista, sillä muuten Pistolekors on maultaan ihan kelpo perusporteri… mutta vetisyys pilaa paljon. Liikaa. Pettymystä vain korostaa se seikka, että porteriksi Pistolekors on ihan normivahvuinen ellei jopa vähän yli seitsemällä volyymiprosentillaan, mutta maku on lähinnä maitokauppaporterin.

Harmillista. Mustan Virran Panimon pelinavaus jää puolivillaiseksi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 12/02/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Hoegaarden Rosée

wp_20170210_001

InBev Belgium, Belgia. Witbier, 3%. Tölkki, 0.33l.

Ummikoiden oli tänään tarkoitus aloittaa Alkon tämän vuoden pienpanimokampanjan tarjontaan tutustuminen, mutta sitten huomasimme että olutkaapissamme olikin useampi kohta vanhenemassa oleva tai jo vanhentunut olut, joten päätimme hoitaa ne alta pois ensin. Senpä takia: Hoegaardenin verrattaen harvoin Suomessa nähtävä Rosée-variantti. Perushuugoakaan emme ole ehtineet vielä arvioida, mutta pari sanaa siitä: loistava witbier ja yksi suosikkioluistamme. No niin.

Melko härskin vaaleanpunainen ja oranssinen, mehumainen Hoegaarden Rosée kaatuu lasiin runsaasti ja äänekkäästi vaahdoten. Vaahto on mehumaisempaa kuin perushuugossa, ja haihtuu nopeasti liki kokonaan. Tuoksu on itse asiassa aika miellyttävä: alta aistii ohimenevän ripauksen Hoegaardenin tuttua, makeaa tuoksua, mutta sen päällä on kosolti vadelmaisuutta – Rosée koostuu 10% hedelmästä, joista vähintään 6% on vadelmaa, joten ei ihme että marjaisa tuoksu on aito. Tuoksu on kevyt, melko raikas ja sopivan makea. Hyvä tuoksu, joskin perin epäolutmainen loppujen lopuksi.

Maku on terävämpi kuin tuoksu, vadelma on väkevämpi ja karvaampi suussa. Kuitenkin Rosée kallistuu hyvin vahvasti makeaan päin tämän alkupistoksen jälkeen, ja toisin kuin tuoksu, on maun makeus ylilyötyä ja tahmean sokerista. Aivan hirveästi oluen makua tästä ei löydä, ehkä hyvällä mielikuvituksella ripaus ylimakeaa witbieriä, mutta silloin saa mielikuvitus olla aika laukalla. Ikävä kyllä kivan tuoksun jälkeen maku tuottaa pettymyksen. Siinä missä tuoksu lupaili raikasta ja virkistävää makukokemusta, on itse maku aivan liian sokerinen vastatakseen tähän haasteeseen, vaikka se vähän laantuukin kun suu ehtii tottua.

Hoegarden Rosée on suunnilleen niin lähellä pississiideriä kuin olut voi olla. Samoin kuin pississiiderit, ei tämä välttämättä ole maultaan paha jos sokerivedestä tykkää, mutta samoin kuin pississiiderit eivät maistu siideriltä, ei tämä maistu oluelta. Jatkossa pitäydymme tavan Hoegaardenissa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 11/02/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , , ,

Prykmestar Savuvehnä

wp_20170127_001

Vakka-Suomen Panimo, Suomi. Savuolut, 4.5%. Pullo, 0.5l.

Prykmestar on yleensä ollut parhaimmillaan saksalaistyypisissä oluissa, joten odotuksemme Savuvehnää kohtaan ovat jollain tasolla. Tämä tosin on markettivahvuinen versio (tästä on prosentin vahvempikin versio olemassa), joten voinee odottaa hiukan vetisen- tai ainakin ohuenpuoleista makunautintoa…

Lasiin Savuvehnä kaatuu melko runsaasti ja todella äänekkäästi vaahdoten. Poreileva vaahto katoaa hiljalleen, jättäen sentin paksuusluokkaa olevan pysyväiskerroksen oluen pinnalle. Väriltään olut on möhjääntyneen banaanin ruskea, eli tumman toffeemainen, aavistuksen punertavan ruskea. Sameakin on. Tuoksussa on runsaasti savua pekonimaisessa ja tervaisessa muodossa, eli selkeää joskaan ei ylilyötyä imelyyttä savusta löytyy. Bamberg tulee mieleen, ja sieltähän tämän oluen raaka-aineet tulevatkin. Ei lainkaan hassumpi tuoksu, joskin melko tavanomainen savuoluelle.

Todella hapokkaan suutuntuman alta paljastuu mukavasti tuoksun savuisuutta hyvin pitkälti samoin tarkennuksin kuin tuoksussa. Savuisuus on mukavan täyteläistä, ja rungolle antaa hyvää lisää Savuvehnän vehnäosuus, jonka ansiosta rungossa on kermaisen makeaa täyteläisyyttä savun alla. Turha pelko että tämä olisi vetinen: täyteläisempikin maku voisi olla, mutta köykäisemmässäkin Savuvehnässä on aivan tarpeeksi makua ja runkoa. Jälkimaussa savu laantuu melko nopeasti, jättäen kevyemmän vehnäoluen kuivaavaa, makeaa humalaisuutta hetkeksi suuhun.

Jälleen kerran sen voi todeta: Prykmestar taitaa saksalaistyylisten oluiden panemisen. Etenkin markettivahvuisten sarjassa Savuvehnä on vallan mainio, kenties jopa paras savuolut mitä marketin hyllystä löytyy? Jos ei aivan paras, niin ehdotonta kärkijoukkoa joka tapauksessa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/01/2017 Kategoria/t: Arviot

 

Avainsanat: , ,